Häiriö- ja kotikeikkoja sekä liikenteeseen ja väkivaltaan liittyviä tehtäviä Itä-Uudellamaalla

Julkaisuajankohta 13.2.2024 12.44
Uutinen

Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisille välitetyissä tehtävissä näkyivät häiriö- ja kotikeikat sekä liikenteeseen ja väkivaltaan liittyvät tehtävät. Myös kadonneet ja karanneet henkilöt työllistivät poliisia.

Päihtyneen kuljettajan kertomus ei saanut poliisia vakuuttuneeksi

Hyvinkäällä, Kauppalankadun ja Pohjoisen Puistokadun risteyksessä tapahtui lauantaina 10.2 iltapäivällä kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus. Onnettomuudesta selvittiin onneksi pelkin peltivaurioin.

- Onnettomuudessa osallisena olleiden autojen kuljettajien kertomukset tapahtuneesta erosivat toisistaan merkittävästi. Silminnäkijän kertomuksen ja tapahtumapaikalla poliisin ja pelastuslaitoksen tekemien havaintojen ja paikkatutkimusten perusteella onnettomuuden aiheuttajasi epäillään Kauppalankatua etelän suunnasta tullutta kuljettajaa, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto.

- Kyseisen auton kuljettaja kertoi tulleensa risteykseen hiljaista ajonopeutta, mutta silminnäkijän kertomus ja ajoneuvoihin tulleet vauriot kertoivat ihan toisenlaista tarinaa. Onnettomuuden aiheuttaneen kuljettajan epäillään ajaneen risteykseen merkittävää ylinopeutta. Hänen epäillään törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi syyllistyneen myös törkeään rattijuopumukseen. Miehelle tehty puhalluskoe näytti 1,17mg/l, Murto jatkaa.

Poliisi tutkii vakavaa väkivallantekoa - epäilty vangittiin maanantaina

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii 9.2. Vantaalla tapahtunutta väkivallantekoa, missä uhrille aiheutettiin vakavia sairaalahoitoa vaativia vammoja. Vammat aiheutettiin lyömällä ja teräasetta käyttämällä.

- Poliisi sai tehtävän Askistossa sijaitsevan omakotitalon pihalle perjantaina iltapäivällä noin kello 16.45. Tehtävälle osallistui useita poliisin partioita ja ensihoidon yksiköitä. Alkutietojen mukaan epäilty tekijä oli jo poistunut tapahtumapaikalta, kertoo rikostarkastaja Krista Vallila. 

Uhri sai välitöntä ensiapua ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi. Uhri oli pystynyt kuitenkin kertomaan poliisille epäillyn tekijän henkilöllisyyden. 

- Länsi-Uudenmaan poliisin partio tavoitti epäillyn tekijän vielä saman päivän aikana noin kello 21.00. Epäilty oli saapunut Espoon poliisiasemalle ja antautunut poliisille, Vallila jatkaa.

- Epäilty vangittiin eilen maanantaina12.2. Itä -Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä, vahvistaa Vallila.

Raskasta liikennettä valvottiin valtakunnallisesti

Raskaan liikenteen valvontaa tehtiin viime viikolla valtakunnallisesti. Valvonnassa kiinnitettiin erityistä huomiota kuljettajien ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen, ajoneuvojen kuntoon, sekä ylikuormiin. 

Valvonnan tuloksista tiedottaa Poliisihallitus.

Kovia nopeuksia sekä päihtyneitä ja kortittomia kuljettajia

Viime viikon aikana poliisin haaviin jäi liikenteestä kolmetoista kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kymmenkunta kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan. Kortittomia kuljettajia liikenteestä jäi kiinni 13.

Hiihtolomaliikenne starttaa perjantaina

Hiihtolomakausi Suomessa käynnistyy ensi viikosta lähtien. Se tarkoittaa liikennevirtojen merkittävää kasvua myös Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen aluetta halkovilla pääteillä, kun lomalaiset suuntaavat vapaa-ajan viettooni. 

- Ruuhkahuiput jakautuvat useammalle päivälle, mutta vilkkainta liikenteessä arvellaan olevan perjantai-iltapäivästä lähtien, kertoo komisario Katri Lehti.

– Valvomme erityisesti nopeuksia, ajotapaa, etäisyyksiä ja ajoneuvojen kuntoa, Lehti jatkaa.

Poliisi kehottaa varaamaan riittävästi aikaa matkustamiseen, välttämään ruuhka-aikoja, huomioimaan sääolosuhteet ja tarkistamaan ajoneuvon ja renkaiden kunnon ennen ajoon lähtöä.

– Maltti on valttia liikenteessä. Riittävän etäisyyden pitäminen edellä ajavaan kuljettajaan edistää liikenneturvallisuutta ja turhia ohituksia kannatta välttää. Kaikilla meillä tielläliikkujilla on oikeus päästä turvallisesti perille, muistuttaa Lehti.

Pakkanen rauhoitti viikonlopun menoa

Itä-Uudenmaan poliisi hoiti viime viikonloppuna, perjantai-illan ja sunnuntai-iltapäivän välisenä aikana noin 600 erilaista hälytystehtävää. Voidaan kuitenkin todeta, että pakkanen hieman rauhoitti viikonlopun menoa, toteaa komisario Tomi Salosyrjä. 

Poliisin viikonloppu koostui paljolti poliisin perustehtävistä: Häiriöistä, kotihälytyksistä, liikenteeseen ja yksilön suojaan liittyvistä tehtävistä sekä väkivaltarikoksista. Ennalta ehkäisevää valvontaa tehtiin erityisesti nuorten suosimissa paikoissa ja ennalta suunnitelluissa muissa kohteissa, kuten presidentinvaaleihin liittyvissä tilaisuuksissa ja yleisötapahtumissa.

Tehtävissä näkyivät karanneet ja kadonneet henkilöt

Tehtävissä näkyivät myös karanneisiin tai kateissa oleviin henkilöihin liittyvät tehtävät.

- Näistä jokainen tapaus vaatii poliisilta useita toimenpiteitä. Erityisen huolestuttavaa onkin nuorten ja lasten karkailu eli niin sanotusti "hatkaaminen". Usein jo valmiiksi heikossa asemassa olevat lapset joutuvat hatkareissuillaan alttiiksi hyväksikäytölle, rikosten teettämiselle ja päihteille. Hatkalaisten löytäminen on usein työlästä ja vaatii eri viranomaisten sekä huoltajien välistä yhteistyötä, mitä toki tehdään lainsäädännön sallimissa puitteissa, Salosyrjä kertoo.

- Karkaamisten ehkäisemiseen liittyvät toimenpiteet tuntuisivat erityisen tärkeiltä. Toki juurisyyt lasten pahoinvoinnin taustalla vaikuttavat olevan erityisen haastavia ratkaistavaksi, pohtii Salosyrjä.

- Toisinaan nuoria löydetään hyvän yhteistyön ansiosta. Eräässä tapauksessa alaikäiset veljekset olivat karanneet ja liikkuivat tietojen mukaan eri puolilla pääkaupunkiseutua ja lähikuntia. Tietoa jaettiin eri toimijoiden kesken ja lopulta noin vuorokauden kuluttua ja lukuisten tehtyjen toimenpiteiden jälkeen erään kauppakeskuksen vartija tunnisti veljekset ja heidät saatiin toimitettua turvallisesti huoltajien haltuun. Toinen veljeksistä oli joutunut reissulla ainakin pahoinpitelyn uhriksi, Salosyrjä kertoo.


 

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Liikenne Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta