Hämeen päivittäinen

Julkaisuajankohta 13.10.2021 8.34
Uutinen

Moottoripyörän kuljettajan epäillään ajaneen huumaantuneena ja pari näpistelijää

Janakkala
Poliisipartio pysäytti moottoripyörällä liikkeellä olleen keski-ikäisen miehen Vanhalla Helsingintiellä aikaisin keskiviikon puolella. Kuljettajan epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Jokioinen
Poliisi tapasi tiistaina iltapäivällä Keskuskadulla henkilöautoa kuljettaneen ajo-oikeudettoman miehen, jolle tämä kerta oli jo yhdeksäs kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisällä.

Riihimäki
Kahden naisen epäillään näpistelleen kodintekstiilejä ja vaatteita hameiden sisälle piilottamalla Tehtaankadulla tiistaina iltapäivällä. Anastetun omaisuuden arvo yli 200 euroa. Paikalle oli hälytetty vartija, joka oli ottanut naiset kiinni.

Lahti
Möysäläisen elintarvikeliikkeen henkilökunta otti kiinni näpistelystä epäillyn miehen tiistaina iltapäivällä. Tämä oli miehelle 7. näpistys vuoden sisällä, josta hän oli jäänyt kiinni.

Lahti
Keski-ikäistä miestä epäillään näpistyksestä miehen jäätyä kiinni Launeella sijaitsevassa marketissa. Tämä oli miehelle 10. näpistys vuoden sisällä, josta hän oli jäänyt kiinni.
 

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Poliisin ennalta estävä toiminta Päijät-Häme Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta