Hyppää sisältöön

Hämeen päivittäistiedote 16.5

Julkaisuajankohta 16.5.2018 10.16
Tyyppi:Uutinen

Jokioinen

Nelikymppisen naisen epäillään kuljettaneen tiistaina iltapäivällä henkilöautoa Hiiteläntiellä alkoholin vaikutuksen alaisena. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Riihimäki

Nuori mies törmäsi tiistaina illalla luvatta käyttöön ottamallaan henkilöautolla kahteen pysäköityyn henkilöautoon Keskuskadulla. Partion saapuessa paikalle mies pyrki vastustamaan kiinniottoa. Miehelle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan. Lisäksi mies kertoi käyttäneensä kannabista. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, virkamiehen vastustamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Heinola.

Tiistaina illalla Hartolasta tuli valppaan kansalaisen ilmoitus, jonka perusteella poliisi sai Heinolan Tähtihovilta kiinni henkilöauton kuljettajan, jonka ajo oli ollut huomiota herättävää. Kuljettajalle suoritettu huumetesti osoitti positiivisen tuloksen amfetamiinin osalta. Kuljettajalta puuttui ajo-oikeus. Lisäksi auto oli katsastamaton. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen