Kevään tultua on taas ajankohtaista muistuttaa avotulen vaaroista. Näin keväisin Hämeen poliisilaitokseen tulee viikoittain ilmoituksia varomattomasta risujen ja lehtien poltosta levinneistä tulipaloista. Poliisi muistuttaa alueen asukkaita siitä, että nuotiota tai muuta sen kaltaista avotulta ei saa sytyttää, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun vastaavan syyn vuoksi ovat sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen.
Vaikka nykylainsäädännön mukaan roskien poltosta ei ennakkoon tarvitse ilmoittaa viranomaiselle, kannattaa neuvoja asiassa kysyä paikallisilta pelastuslaitoksilta. Metsänhoidollisesta kulotuksesta sen sijaan on aina ilmoitettava alueen paikalliselle pelastuslaitokselle. Monien kuntien ympäristölautakunnat ovat antaneet myös erillisiä määräyksiä ja ohjeita roskien poltosta. Roskien poltto ei saa aiheuttaa haittaa tai vahinkoa naapureille. Kannattaa myös muistaa, että monissa kunnissa alueelliset jäteasemat ottavat vastaan risuja ja lehtiä.
Ilmatieteenlaitoksen sivuilta löytyy tietoa voimassa olevista metsä- ja ruohikkopalovaroituksista. Poliisi puuttuu metsä- ja ruohikkopalovaroituksista annetun kiellon noudattamatta jättämiseen tarvittaessa sakkorangaistuksella.