Hyppää sisältöön

Hämeen poliisi kehottaa tarkkaavaisuuteen tulta käsiteltäessä

Julkaisuajankohta 26.5.2017 13.35
Tyyppi:Uutinen

Hämeen poliisille on kuluvan kevään aikana tullut lukuisia tehtäväilmoituksia tulipaloista, joiden syynä on ollut roskien polttaminen tai kulottaminen ja joka on riistäytynyt hallinnasta ja siten levinnyt lähialueelle. Poliisi muistuttaa alueen asukkaita siitä, että nuotiota tai muuta sen kaltaista avotulta ei saa sytyttää, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun vastaavan syyn vuoksi ovat sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen.

Hämeen maakunnan alueella on toistaiseksi voimassa metsäpalovaroitus, jonka aikana avotulen tekeminen on kokonaan kielletty.

Poliisi puuttuu kiellon noudattamatta jättämiseen tarvittaessa sakkorangaistuksella.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen