Hyppää sisältöön

Hämeen poliisi parantaa tavoitettavuuttaan

Julkaisuajankohta 19.12.2017 14.36
Tyyppi:Uutinen

Hämeen poliisi parantaa tavoitettavuuttaan avaamalla uusia asiakaspalvelunumeroita ja lisäämällä verkkosivuiltaan löytyvien yhteystietojen tarjontaa. Poliisi haluaa samalla kannustaa kansalaisia rikosilmoituksen tekoon silloin kun tarve vaatii. Rikoksista ja häiriöistä kannattaa ilmoittaa poliisille matalalla kynnyksellä, jotta poliisi voi puuttua niihin.

Kun poliisin apua tarvitaan kiireellisesti paikalle, soitetaan hätänumeroon 112. Hätänumero on oikea valinta silloin, kun tietää tai epäilee hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön olevan uhattuna tai vaarassa. Hätänumeroon soitetaan myös, jos huomaa meneillään olevan tai tapahtuneen rikoksen.

Kiireetön rikosilmoitus on helpointa tehdä poliisin sähköisessä asiointipalvelussa (asiointi.poliisi.fi). Sähköinen rikosilmoitus on tarkoitettu tehtäväksi vähäisistä rikoksista, jotka eivät vaadi välittömiä toimenpiteitä poliisilta. Kun sähköisen rikosilmoituslomakkeen täyttää huolellisesti, varmistaa asian etenemisen käsittelyyn viivytyksettä ja ilman lisätietopyyntöjä.

Rikosilmoituksen voi tehdä myös poliisiasemalla tai puhelimitse. Hämeen poliisin rikosilmoitusnumeroissa vastataan arkisin kello 8–16.15. Poliisiasemakohtaiset numerot löytyvät verkkosivuiltamme osoitteesta www.poliisi.fi/hame/yhteystiedot.

– Tähän asti rikosilmoituksia on otettu vastaan puhelimessa lähinnä anastetuista ajoneuvoista, jotta ne on saatu etsintäkuulutettua heti. Puhelinpalvelu auttaa esimerkiksi ihmisiä, jotka asuvat haja-asutusalueilla kaukana poliisin palvelupisteestä tai heikkojen kulkuyhteyksien päässä. Samoin palvelu paranee heille, joille liikkuminen on hankalaa ja heille, jotka eivät käytä sähköisiä palveluja, vaikka kiireettömissä tapauksissa pääsääntönä edelleen onkin sähköinen rikosilmoitus tai henkilökohtainen käynti poliisiasemalla. Silloin voidaan tarvittaessa suorittaa alustavat puhuttelut ja kuulustelut samalla, sanoo rikosylikonstaapeli Mira Nieminen Lahden pääpoliisiasemalta.

Neuvoja valtakunnallisesta numerosta

Rikosvihjeitä Hämeen poliisi ottaa vastaan osoitteessa vihjeet.hame(at)poliisi.fi. Rikoksiin liittyvistä vihjeistä voi myös soittaa numeroon 0295 414 222. Numerossa vastaa nauhoite, ja soittajan puhe tallentuu vastaajaan äänimerkin jälkeen.

Poliisi toivoo esitutkintapöytäkirjojen tilauksia ensisijaisesti sähköpostitse; Päijät-Hämeessä pyynnöt lähetetään osoitteeseen poliisikanslia.ph.hame(at)poliisi.fi ja Kanta-Hämeessä osoitteeseen tutkintasihteerit.kh.hame(at)poliisi.fi. Verkkosivuiltamme löytyvät numerot, joista esitutkintapöytäkirjoja voi tilata arkisin kello 9–11.

Jos asiakas tarvitsee neuvontaa kiireettömissä asioissa, jotka liittyvät passeihin, henkilökortteihin ja muihin lupa-asioihin, ajanvaraukseen ja sähköiseen asiointiin tai liikennevalvontaan, poliisin valtakunnallinen neuvontapalvelu auttaa. Neuvontapalvelun numeroon 0295 419 800 voi soittaa arkisin klo 8–16.15. Palveluun voi olla yhteydessä myös sähköpostitse (neuvontapalvelu(at)poliisi.fi). Sähköpostitse asioista kysyttäessä neuvontapalvelu tarvitsee asiakkaan nimen, puhelinnumeron ja kotipaikkakunnan.

Ajanvarauksella lupapalveluihin jonottamatta

Lupapalvelut hoituvat sujuvimmin ja ilman turhaa jonotusta, kun niihin varaa ennakkoon ajan verkosta (asiointi.poliisi.fi). Ajanvarauksessa on palveluaikoja myös aikaiseen aamuun ja iltapäivälle, jolloin osa poliisiasemista on jo sulkenut ovensa ilman ajanvarausta asioivilta.

Poliisilaitoksen verkkosivuille on lisätty poliisilaitoksen johdon ja tutkinnanjohtajien yhteystietoja, jotta oikean henkilön tavoittaminen olisi aiempaa helpompaa. Verkkosivuilta löytyvät myös poliisilaitoksen osoite- ja verkkolaskutustiedot sekä poliisiasemien osoitteet ja aukioloajat. Poliisilaitoksen vaihteen numero on 0295 430 311.

Puhelu 0295-alkuiseen numeroon maksaa soittajalle koko maassa lankapuhelimesta soitettuna asiakkaan liittymäsopimuksen mukaisen paikallisverkkomaksun ja matkapuhelimesta soitettaessa liittymäsopimuksen mukaisen hinnan. 0295-alkuiset numerot ovat operaattoririippumattomia numeroita, joihin ei sisälly palvelu- tai muita erityismaksuja.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen