Hyppää sisältöön

Hämeen poliisilla kiireinen viikonloppu

Julkaisuajankohta 19.10.2025 9.04
Tyyppi:Uutinen

Hämeen poliisia työllisti viikonloppuna lukuisat liikenneonnettomuudet ja rattijuopot.

Hämeen poliisilla takana kiireinen viikonloppu. Lahdessa poliisia työllisti liikenneonnettomuudet lauantai aamupäivänä.

PERJANTAI VUOROKAUSI

Hämeen poliisi hoiti kuluneen vuorokauden aikana yhteensä 338 erilaista poliisitehtävää. Vuorokautta voisi kuvailla normaaliksi perjantaiksi. Vuorokauden aikana poliisi otti kiinni muutamia rattijuoppoa. Lisäksi poliisi kirjasi jokusen perusmuotoisen pahoinpitely ilmoituksen sekä kaksi törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.

Lahdessa mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamiseen VT 4:llä Mäkelän kohdalla perjantai iltana. Kuljettajan käyttämän henkilöauton nopeudeksi mitattiin 173 km/h nopeusrajoituksen ollessa alueella 120 km/h.

Heinolassa mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Siltakadulla lauantai yönä. Kuljettajan käyttämän henkilöauton nopeudeksi mitattiin 114 km/h nopeusrajoituksen ollessa alueella 50 km/h.

Forssassa mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Peltosaarenkadulla perjantai iltana. Mieshenkilö puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1.99 promillea.

Lopella mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Suviniementien ja Maakansantien risteyksessä perjantai iltana. Kuljettaja puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,58 mg/l. Kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan ajautuen risteyksessä ojaan. Ajoneuvoon vähäiset vauriot, ei henkilövahinkoja.

Hämeenlinnassa naishenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja niskoitteluun poliisia vastaan lauantaina yöllä Hämeensaarentiellä. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,30 mg/l. Lisäksi kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajan käyttämän henkilöauton nopeudeksi mitattiin parhaillaan 100 km/h nopeusrajoituksen ollessa alueella 40 km/h. Kuljettaja ei noudattanut poliisin antamaan pysäytysmerkkiä, vaan ajoi pysähtymättä usean kilometrin matkan lopulta pysähtyen.

LAUANTAI VUOROKAUSI       

Hämeen poliisi hoiti lauantai vuorokauden aikana yhteensä 342 erilaista poliisitehtävää. Päivävuorossa poliisia työllisti suuret liikenneonnettomuudet Lahdessa.

Poliisi jatkaa liikenneonnettomuuksien tutkintaa kuulemalla asianosaisia. Poliisi ei tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää.

Muutoin vuorokauden aikana poliisia työllisti rattijuopot, omaisuuteen sekä henkeen ja terveyteen liittyvät tehtävät.

Heinolassa mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Tommolankadun ja Tehtaantien risteyksessä lauantai päivällä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan osuen risteyksessä olevaan valotolppaan. Ajoneuvo ja valotolppa vaurioituivat. Ei henkilövahinkoja.

Riihimäellä mieshenkilön epäillään syyllistyneen järjestyksen ylläpitävän henkilö vastustamiseen ja näpistykseen Peltosaaren K- marketissa lauantai iltana. Epäilty noin 30-vuotias mies oli anastanut olutta kaupasta ja uhkasi paikalle tullutta vartijaa väkivallalla. Epäilty on syyllistynyt vuoden sisään 59 kertaa samantapaiseen anastusrikokseen.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen