Hämeenlinnan rautatieasemalla naiskaksikko syyllistyi alaikäisen tytön pahoinpitelyyn

Julkaisuajankohta 5.1.2022 10.18
Uutinen

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana hiukan alle 200 tehtävää. Putkaan päätään selvittelemään päätyi viisi henkilöä ja muutama otettiin kiinni rikosperusteisesti.

Kanta-Häme
Noin kello 9.00 aikaan sai partio ilmoituksen kaiteeseen osuneesta autosta VT-3.lla. Partio tapasi asiasta ilmoittaneen ja auton kuljettajineen Hämeenlinnasta Parolantieltä kaupan takapihalta. Autoa kuljettanut noin 25-vuotias mies oli selkeästi tokkuraisen tuntuinen, mutta puhalsi nollat seulonta-alkometriin. Miehelle suoritettiin huumausainepikatesti, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. Miehen hallusta sekä autosta löytyi myös huumausaineita. 


Kello12.30 aikaan partio meni selvittelemään risteyskolaria Parolantien ja Tiiriöntien risteykseen. Tapahtumapaikalla selvisi, että noin 60-vuotias mies oli ajanut henkilöautolla Tiiriöntietä kohti Parolantietä ja hänen aikomuksenaan oli kääntyä ajosuunnassaan vasemmalle Parolantielle. Miehellä oli risteyksessä väistämisvelvollisuus, mutta hän ei huomannut samaan aikaan Parolantietä, kohti Hämeenlinnan keskustaan kulkevaa henkilöautoa, jonka kylkeen hän törmäsi. Törmäyksessä ei tullut henkilövahinkoja. 
Noin kello 17.30 aikaan pysäytti partio Lammilla Linjatiellä auton, jonka kuljettajana toiminut noin 40-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan. Miehen autoon oli asennettu alkolukko, mutta mies kertoi nauttineensa alkoholia vasta käynnistettyään autonsa. Mies puhallutettiin tarkkuusalkometrillä, jonka tulos vahvisti rattijuopumus epäilyn.


Noin kello 20.30 aikaan sai poliisipartio tehtäväksi mennä selvittämään Hämeenlinnan rautatieasemalla tapahtunutta pahoinpitelyä, missä pitkään hameeseen sonnustautunut nainen oli lyönyt alle 18-vuotiasta tyttöä takaraivoon ja ottanut tämän puhelimen kädestä väkisin. Nainen oli palauttanut puhelimen ja poistunut Tampereen suuntaan menevään junaan. Partiolle selvisi tytön kertomana, että kaksi noin 20-vuotiasta pitkiin hameisiin pukeutunutta naista oli alkanut käyttäytymään uhkaavasti häntä ja hänen kaveriaan kohtaan. Naiset olivat halunneet nähdä asianomistajan puhelimen ja tytön ottaessa puhelimen esiin oli toinen nainen lyönyt asianomistajaa takaraivoon ja ottanut puhelimen. Nainen oli hetken kuluttua antanut puhelimen takaisin ja poistunut toisen naisen kanssa junaan. Tekijöistä saatiin kuvamateriaalia, joista heidät pystytään tunnistamaan. Poliisi tutkii asiaa ja rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan aikana.


Noin kello 1.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Hämeenlinnaan Tuuloksentielle, jossa henkilöauto oli suistunut tieltä ja osunut valotolppaan. Partion ehtiessä paikalle oli kuljettaja poistunut paikalta ja auto oli ojassa keula osuneena valotolppaan. Tapahtumapaikalla suoritettiin tutkintaa ja tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena

 

Päijät-Häme
Kello 13.00 aikaan jäi Lahdessa Saksalankadulla sijaitsevassa vaateliikkeessä 45-vuotias mies kiinni näpistyksestä. Mies oli ottanut telineistä vaatteita 300 euron arvosta ja mennyt niiden kanssa sovituskoppiin, missä hän oli poistanut vaatteista hälyttimet. Tämän jälkeen mies oli pukenut vaatteet päällensä. Vartija oli havainnut teon ja esti miehen poistumisen liikkeestä. Mies on jäänyt anastusrikoksista kiinni viimeisen vuoden aikana yhdeksän kertaa.


Kello 23.30 aikaan sai partio tehtävän Vääksyyn Arolantielle, jossa asunnosta kuuluu kovaäänistä riitelyä. Partion päästyä paikalle, selvisi että pariskunnalla oli ollut suusanallista riitaa asunnossa, mutta riita ei ollut yltynyt fyysiseksi. Partion ollessa asunnossa havaittiin asunnossa kannabiskasvattamo vaatehuoneessa. Asunnosta löytyi myös anastettua omaisuutta.


Noin kello 2.30 aikaan pysäytti partio Lahdessa Metsäpellontiellä henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut noin 20-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen ja sen tulos vahvisti epäilyksen.


Kello 04.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa Kivakadulla auton. Autoa kuljettaneelta noin 35-vuotiaalta mieheltä puuttui ajo-oikeus. Seulonta-alkometrikoe näytti nollaa, mutta miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti hänen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. Autosta löytyi myös pieni määrä huumausaineita
 

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta