Rattijuopot jäävät edelleen kiinni Hämeessä. Viimeisen vuorokauden aikana kirjattiin kahdeksan rikosilmoitusta rattijuopumuksista. Niistä kaksi oli törkeitä ja huumeet olivat mukana kolmessa tapauksessa.
Riihimäki
Keskiviikkona puolen päivän jälkeen keskustassa 93-vuotias mies törmäsi henkilöautolla 9-vuotiaaseen tyttöön suojatiellä Pohjoisen koulun kohdalla. Tyttö oli liikkeellä polkupyörällä ja kaatui törmäyksen voimasta. Hän käytti pyöräilykypärää. Tyttö vietiin sairaalaan tarkistettavaksi. Vammoista ei ole tietoa. Autoilija oli selvin päin eikä autoon tullut näkyviä vaurioita. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.
Hämeenlinna
Torstaina aamuyöllä Ojoisissa poliisi puhallutti kuorma-autoa kuljettaneen 25-vuotiaan miehen. Puhallustulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Hänen ajo-oikeutensa oli päättynyt 2013. Puhalluskokeen jälkeen mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja vapautettiin.
Lahti
Keskiviikkoiltana Launeella poliisi puhallutti henkilöautoa kuljettaneen 40-vuotiaan miehen. Puhallustulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Miehellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Puhalluskokeen jälkeen mies vapautettiin.