Hyppää sisältöön

Hämeessä kiireinen vuorokausi- 14 rattijuopumuksesta epäiltyä

Julkaisuajankohta 3.4.2016 11.03
Tyyppi:Uutinen

Hämeen poliisin vuorokausi on ollut varsin kiireinen. Rattijuopumuksesta epäiltyjä kuljettajia tavoitettiin 14 ja pahoinpitelyistä kirjattiin 10 rikosilmoitusta, hätäkeskusta häiriköinyt nainen otettiin kiinni tietoliikenteen häirinnästä. Putkassa yönsä vietti yhteensä 16 henkilöä ja tehtäviä vuorokauden aikana hoidettiin 286.

LAHTI: Lauantaina illalla poliisipartio pysäytti Ahtialan kaupunginosassa henkilöauton, jota kuljetti noin 30-vuotias mies. Tämä puhalsi nollat, mutta humepikatesti näytti positiivista tulosta amfetamiinille. Ajo-oikeuttakaan ei kuljettajalta löytynyt. Matkustajana autossa oli samanikäinen mieshenkilö, joka oli vuokrannut kyseisen auton Lahdesta ja auto olisi pitänyt paluttaa vuokraamoon edellisenä päivänä. Molempia miehiä epäillään luvattomastä käytöstä ja kuljettajaa lisäksi rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

LAHTI: Sunnuntaina puolenyön jälkeen noin 30-vuotiaan mieshenkilön epäillään pahoinpidelleen samaikäistä vaimoaan Tonttilan kaupunginosassa yksityisasunnossa. Alustavan tutkimuksen mukaan miehen epäillään lyöneen puhelimella naista sillä seurauksella, että nainen sai kasvoihinsa vertavuotavan ruhjeen. Mies kiinniotettiin Lahden pääpoliisiasemalle epäiltynä pahoinpitelystä ja nainen kuljetettiin sairaalahoitoon.

LAHTI: Sunnuntaina aamuyöstä lyötiin naishenkilöä tuopilla päähän keskustassa sijaitsevassa ravintolassa. Poliisipartio tavoitti tuntomerkkeihin sopivat kaksi noin 20-vuotiasta naista ravintolan ulkopuolelta. Naisia epäillään myös toisen naisen pahoinpitelystä ravintolan ulkopuolella. Poliisi tutkii asiaa kahtena pahoinpitelynä.

LAHTI: Sunnuntaina noin klo 04.00 aikaan poliisipartiota mittasi Karjalankadulla vastaantulevalle henkilöautolle nopeudeksi 78 km/tunnissa 50 km:n nopeusrajoitusalueella. Ajoneuvo pysäytettiin ja sitä kuljetti noin 25-vuotias mies, joka puhalsi 0.61 mg/l poliisin seulonta-alkometriin ja lisäksi huumetesti osoitti positiivista tulosta kannabikselle. Epäilty kuljetetettiin verikokeeseen ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja liikenenturvallisuuden vaarantamisena.

JANAKKALA: Lauantaina iltapäivällä poliisille tuli hätäkeskuksen kautta ilmoitus kovaa ajavasta henkilöautosta, joka tekee vaarallisia ohituksia tie 130:llä. Poliisipartio sai havainnon kyseisestä henkilöautosta, jolle saatiin mitattua nopeudeksi 140 km/tunnissa 80 km:n nopeusrajoitusalueella. Poliisipartio lähti seuraamaan ko.ajoneuvoa, joka teki useita ohituksia ennenkuin se saatiin pysäytettyä. Autoa kuljetti noin 30-vuotias mies, joka puhalsi 2.4 o/oo. Ajo-oikeuden kuljettaja oli menettänyt jo aiemmin. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

HÄMEENLINNA: Puolenyön aikaan poliisipartio pysäytti erittäin epävarmasti liikkuneen henkilöauton Harvialantiellä. Ajoneuvo käytti koko tien leveyttä. Kohdeauton pysähdyttyä autosta lähti juosten karkuun kaksi mieshenkilö eri suuntiin. Miehiä käskytettiin pysähtymään, mutta nämä eivät totelleet. Poliisipartio sai molemmat miehet kiinni pienen juoksukilvan päätteeksi. Kuljettajaksi epäilty noin 25-vuotias mies puhalsi 1.5 o/oo. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, niskoittelusta poliisia kohtaan ja ajoneuvorikkomuksesta (auto määräaikaiskatsastamaton.) Apukuljettajaa , niinikään noin 25-vuotiasta miestä epäillään niskoittelusta poliisia kohtaan.

HÄMEENLINNA: Hätäkeskus ilmoitti poliisipartiolle, että Hämeenlinnasta tietystä puhelinnumerosta oli soittanut naishenkilö tunnin aikana kymmeniä aiheettomia puheluja, vaikka hätäkeskuspäivystäjä oli kieltänyt naista soittamasta. Puhelut olivat häiriösoittoja, jotka vaikeuttivat hätäkeskusken toimintaa. Koska soitot olivat jatkuneet poliisipartio meni naisen asunnolle, mutta nainen kieltäytyi avaamasta ovea. Poliisipartio tilasi huoltomiehen, jonka avaimilla asuntoon mentiin sisälle. Nainen oli pinonnut erilaisia esteitä oven eteen vaikeuttamaan asuntoon sisälle pääsyä. Asunnossa ollut noin 50-vuotias nainen kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä. Hän hangoitteli partiolle vastaan asunnosta poiskuljetettaessa. Nainen kiinniotettiin epäiltynä tietoliikenteen häirinnästä ja haitanteosta.

HÄMEENLINNA: Sunnuntaina puolenyön jälkeen selviteltiin Rengossa usemman henkilön välistä tappelua. Riita oli alkanut jo paikallisessa ravitsemusliikkeessä, mutta varsinainen pahoinpitely tapahtunut ulkopuolella. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä ja epäiltyinä kolme mieshenkilöä, iältään 20 - 30-vuotiaita. Tapahtumapaikalta otettiin kiinni yksi miehistä, joka kuljetettiin Hämeenlinnan poliisiasemalle. Uhrit saivat lieviä vammoja ja niiden lisäksi selvittiin vähäisillä vaatteiden repeämisillä.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen