Hyppää sisältöön

Hämeessä kohtalaisen rauhallinen vuorokausi

Julkaisuajankohta 14.3.2019 8.56
Tyyppi:Uutinen

Päijät-Hämeessä tehtäviä yht. 84 kpl

Kanta-Hämeessä tehtäviä yht. 72 kpl

Riihimäki

Poliisipartio pysäytti keskiviikkona aamupäivällä Isokäyrällä henkilöauton, jonka kuljettajana toimineelle parikymppiselle miehelle suoritettu huumetesti osoitti positiivisen tuloksen. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Autoon oli kiinnitetty toiseen autoon kuuluneet rekisterikilvet. Poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksena.

Lahti

Poliisipartio pysäytti keskiviikkona aamulla Hämeenlinnantiellä henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut viisikymppinen mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.

Lahti

Partio mittasi keskiviikkona illalla valtatiellä 12 Villähteen kohdalla 80 km/h nopeusrajoitusalueella Nastolan suuntaan kiitäneelle henkilöautolle nopeudeksi 138 km/h. Autoa kuljettanutta nelikymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lahti

Keskiviikkona aamulla Lahdessa Karjalankadulla tapahtui liikenneonnettomuus, jossa auringon epäillään häikäisseen henkilöauton kuljettajaa siten, että autoilija ei huomannut suojatietä kävellen ylittämässä ollutta naista ja tämän lasta. Auto osui jalankulkijoihin, mutta vakavilta vammoilta vältyttiin. Poliisi tutkii tapausta nimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen