Hämeessä näpistyksiä ja liikenne aiheisia tehtäviä

Julkaisuajankohta 23.7.2021 9.32
Uutinen

Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa 238 tehtävää laidasta laitaan.

Päijät-Häme

Torstai aamuna, noin kello 9.30 pysäytti partio Orimattilassa Pakaantiella henkilöauton tarkastusta varten. autoa kuljettanut 50-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin juuri alle rangaistavuuden menevän tuloksen, mutta asiaa selvitettäessä havaittiin, että mieheltä puuttuu ajo-oikeus. Mies syyllistynyt kuusi kertaa vuoden sisällä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Iltapäivällä anastettiin Heinolan torilla torimyyjältä 10 kpl polvihousuja vaaterekistä. Myyntikojulle oli tullut kahdeksan hengen seurue ja yksi seurueeseen kuuluva oli ostanut kojulta mekon. Seurueen poistuttua paikalta, oli torimyyjä havainnut vaaterekistä hävinneen kymmenkunta polvihousua.

Lahdesta Mannerheiminkadulta tuli noin 15.30 aikaan ilmoitus, että mies yrittää anastaa kioskista alkoholia ja käyttäytyy aggressiivisesti. Mies oli kerennyt paeta paikalta poliisin tullessa paikalle mutta hänet tavoitettiin sivullisen avustuksella lähistöltä. Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, että reilu 40-vuotias mies oli ottanut kioskista 24 tölkin pakkauksen lonkeroa ja yrittänyt poistua paikalta. myyjät olivat pyrkineet estämään miehen pois lähdön, jolloin mies oli alkanut käyttäytymään aggressiivisesti. Mies oli tarttunut myyjää kädestä ja vääntänyt sitä. Paikalle tulleet kaksi mies asiakasta olivat ottaneet miehen kiinni, mutta mies oli päässyt pakenemaan paikalta pienen käsikähmän jälkeen. Toinen asiakkaista oli soittanut hätäkeskukseen ja samalla seurannut anastajaa. Tekijä oli ollut seuraajaa kohtaa aggressiivinen ja yrittänyt estää häntä soittamasta hätäkeskukseen vääntämällä seuraajankin kättä. Miestä epäillään ryöstöstä.

Vääksyssä Aurinkovuoren laavulla, tuli kahdelle vanhemmalle miehelle suusanallista riitaa tulenteosta metsäpalovaroituksen aikana. Toinen miehistä oli ollut grillaamassa makkaraa laavulla, kun ohi kulkenut mies oli huomauttanut asiasta. Nälkäinen grillaaja oli hermostunut huomautuksesta ja uhannut huomauttajaa ensin suusanallisesti väkivallalla ja sen jälkeen huitonut oksalla. Poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä, laittomana uhkauksena ja pelastusrikkomuksena.

Kärkölässä Lähdeojantiellä noin kello 21.00 aikaan ajautui auto ulos tieltä ja osui rivitalon aitaan, jonka läpi auto vielä kulki rivitalon nurmelle. Partion päästessä paikalle nukkui kuljettajan paikalla selkeästi päihtynyt mies. Mies heräteltiin ja hänelle yritettiin suorittaa puhalluskoe, mutta mies kieltäytyi siitä, jonka johdosta poliisi toimitti 35-vuotiaan miehen verikokeeseen. Sairaalan pihalla mies ei suostunut tulemaan ulos poliisiautosta, jolloin toinen partion jäsenistä alkoi avustaa häntä autosta ulos. Yllättäen mies heittäytyi aggressiiviseksi ja löi poliisia kasvoihin. Mies vietiin maahan, jossa hän vielä pyrki potkimaan poliiseja. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

 

 

Kanta-Häme

Riihimäellä tie 54:lla Rajaportintien kohdalla tapahtui noin kello 18.30 peräänajo, jossa osallisena kuorma-auto ja kaksi henkilöautoa. Tapahtumaa selvitettäessä, selvisi että kuorma-auton kuljettaja, noin 20-vuotias mies ei ollut havainnut vasemmalle keskiviivan tuntumaan ryhmittynyttä kääntyvää henkilöautoa, vaan oli ajanut sen perään noin 75 km/h vauhdilla. Peräänajon seurauksena oli henkilöauto sinkoutunut vastaantulevien kaistalle ja osunut vastaantulevaan autoon, joka suistui törmäyksen voimasta viheralueelle kyljelleen. Sairaankuljetus tarkasti osalliset. Kolme osallista loukkaantui alustavan tiedon mukaan lievästi. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Janakkalassa Kulomäentiellä maastossa, törmäsi reilu 20-votias mies motocrospyörällä hevoseen, jonka selässä oli ratsastaja. Törmäyksen seurauksena hevonen pillastui ja ratsastaja putosi maahan loukaten itseään. Sairaankuljetus toimitti ratsastajan jatko tutkimuksiin sairaalaan. Hevonen ja crossipyörän kuljettaja selvisivät vammoitta.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta