Hyppää sisältöön

Hämeessä poliisilla varsin kiireinen vuorokausi

Julkaisuajankohta 9.3.2025 8.20
Tyyppi:Uutinen

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut tehtävämäärän osalta varsin tavanomainen viikonlopulle. Tehtäviä kertyi kaikkiaan 335 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisia työllistivät mm. useat rattijuopot sekä muutamat pahoinpitelytehtävät. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä.

LAHTI

Lauantai-iltana kello 21.10 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen epävarmasti liikkuneesta henkilöautosta Lahden keskustana alueella. Paikalle lähtenyt poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton Vesijärvenkadulta. Autoa kuljettanut noin kuusikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

ORIMATTILA

Lauantai-iltana kello 21.00 aikaan poliisipartio pysäytti Veteraanitiellä epävarmasti edenneen henkilöauton tarkistaakseen syyn moiseen ajotapaan. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsikin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

HEINOLA

Lauantaina kello 22.00 aikaan poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli liikkeellä kuorma-autolla.  Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan auton Vt4:llä Myllyojan kohdilla. Autolla liikkeellä ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

RIIHIMÄKI

Lauantai-iltana kello 22.50 aikaan ajotapavalvontaa Vt3:lla suorittanut poliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon.  Partio pysäytti kyseisen auton Kinturintiellä. Autoa kuljettanut 2000-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

JANAKKALA

Sunnuntain puolella aamuyöllä kello 03.45 aikaan poliisipartio mittasi Vt3:lla Linnatuulen kohdilla pohjoisen suuntaan menevälle henkilöautolle nopeudeksi 144km/h, rajoituksen ollessa 100km/h. Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Liikenne Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta