Hyppää sisältöön

Hämeessä varsin rauhallinen vuorokausi

Julkaisuajankohta 21.10.2023 7.43
Tyyppi:Uutinen

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisesti, varsinkin yö on ollut tavanomaista rauhallisempi. Tehtäviä yölle kertyi kaikkiaan 123 kappaletta koko laitoksen alueelta. Tehtävätkin olivat luonteeltaan tavanomaisia poliisitehtäviä.

HATTULA
Perjantaina iltapäivällä kello 14.00 aikaan liikennevalvontaa Hattulantiellä suorittanut poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut kolmekymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.
LAHTI
Perjantaina iltapäivällä kello 14.20 aikaan poliisi sai ilmoituksen vartijoiden kiinniottamasta näpistelijästä. 1970-luvulla syntynyt nainen oli piilottanut elintarvikkeita ja hygieniatuotteita vaatteisiinsa ja poistunut kaupasta maksamatta. Nainen on syyllistynyt vuoden sisällä 12 kertaa näpistyksen kaltaisiin rikoksiin.
HÄMEENLINNA
Perjantaina puolen yön aikaan liikennevalvontaa VT12:lla Hauholla suorittanut poliisipartio mittasi tutkalla vastaan tulleelle henkilöautolle nopeudeksi 121km/h, rajoituksen ollessa kyseisellä alueella 100km/h. Partio kääntyi auton perään pysäyttääkseen sen. Huomattuaan poliisien kääntyneen auton perään kiihdytti tämä vauhtia pyrkien karistaan poliisit kannoiltaan. Autolle mitattiin takaa-ajon aikana nopeudeksi pahimmillaan yli 170km/h.  Takaa-ajon aikana poliisipartio menetti näköyhteyden autoon, mutta tavoitti tämän myöhemmin. Autoa kuljettanutta noin kolmekymppistä miestä epäillään rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
 

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen