Hämeessä vuorokauden aikana useita ulosajoja

7.3.2021 9.36
Uutinen

Hämeessä tapahtui vuorokauden aikana useita ulosajoja, joista suurimmassa osassa kuitenkin selvittiin ilman vakavia henkilövahinkoja. Olosuhteet olivat paikoin haastavat, mutta osassa ulosajoista epäillään olleen mukana myös päihteitä.

LAHTI:

Poliisipartio havaitsi lauantai-iltana Ahtialassa lumipenkkaan ajetun henkilöauton, jonka kuljettaja yritti peruuttaa autoa takaisin tielle. Auton kuljettajaksi osoittautui keski-ikäinen mieshenkilö, joka puhalsi alkometriin selvästi rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Verikokeiden jälkeen miehen matka jatkui poliisin suojiin. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantatamisesta. 

HOLLOLA:

Valtatiellä 24, Pitkänsillantien risteyksen kohdalla, tapahtui lauantai-iltana pienoislinja-auton ulosajo. Auto oli suistunut liukkaalla tiellä vastaantulevien kaistan yli kallionleikkaukseen, minkä jälkeen auto oli kaatunut kyljelleen ajoradalle. Ajoneuvon kuljettaja toimitettiin paikalta Päijät-Hämeen keskussairaalaan tarkastettavaksi. Ajoneuvon kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

ORIMATTILA:

Poliisipartio pysäytti lauantaiaamuna Orimattilan keskustassa kevytkuorma-auton, jonka kuljettajaksi osoittautui entuudestaan ajokiellossa oleva kolmekymppinen mies. Kuljettaja puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat ja myös huumausainepikatesti oli positiivinen. Mies toimitettiin verikokeisiin, minkä jälkeen hänet kuljetettiin poliisiasemalle etsintäkuulutusten selvittämiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Epäily kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta oli miehelle jo 20. kerta vuoden sisällä.

JANAKKALA:

Poliisipartio sai lauantaina iltapäivällä liikenneasemalta ilmoituksen mahdollisesti näpistykseen syyllistyneistä henkilöistä, jotka olivat poistuneet paikalta autolla. Partio tavoitti auton ja kuljettajaksi osoittautui hieman yli 40-vuotias nainen, jolla ei ollut ajo-oikeutta. Nainen puhalsi alkometriin 0.75 mg/l lukemat, minkä vuoksi häntä epäillään kulkuneuvon kuljettamisen oikeudetta lisäksi myös törkeästä rattijuopumuksesta. Auton matkustajana olleelle naiselle kirjattiin aiemman tapahtuman johdosta sakko näpistyksestä.

RIIHIMÄKI:

Valtatiellä 3 sattui lauantai-iltana ulosajo, jossa henkilöauto suistui moottoritien rampilla ulos tieltä. Auton kuljettaja sekä kolme matkustajaa sai ulosajossa eriasteisia vammoja, minkä vuoksi kaikki kuljetettiin sairaalaan. Auton kuljettajana toimineelle parikymppiselle miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoittautui positiiviseksi, minkä vuoksi häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Tapahtumahetkellä olosuhteet olivat haastavat lumisateen ja liukkaan tienpinnan vuoksi.

Valtatiellä 3 tapahtui varhain lauantaiaamuna ulosajo, jossa henkilöauto oli törmännyt metallikaiteeseen ja pyörinyt katon kautta ympäri päätyen moottoritien keskialueelle. Autossa yksin ollut kuljettaja sai ulosajossa vammoja, mitkä eivät kuitenkaan ensitietojen valossa olleet vakavia. Tapahtumahetkellä olosuhteet olivat hyvät, eikä alkoholilla tai muilla huumavilla aineilla epäillä olevan osuutta asiaan. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
 

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Liikenne Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta
Hämeen poliisilaitos
liikennejuopumus
liikenneonnettomuudet