Hämeessä yö sujunut rauhallisesti
Hämeen poliisilaitoksen alueella on maanantain ja tiistaina välinen yö sujunut poliisin kannalta rauhallisesti. Tehtäviä yölle kertyi kaikkiaan 61 kappaletta koko laitoksen alueelle. Tehtävätkin olivat luonteeltaan tavanomaisia poliisitehtäviä pitäen sisältäen oma-aloitteisia liikenteeseen liittyviä tarkastuksia. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi vain yksi henkilö.
LAHTI
Maanantaina aamupäivällä kello 09.15 aikaan poliisipartio pysäytti epävarmasti liikkuneen henkilöauton Eteläisellä Liipolankadulla. Autoa kuljettanut noin kaksikymmentä vuotias nainen puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Nainen käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
HÄMEENLINNA
Maanantaina puolenpäivän aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen kahden henkilöauton välisestä kolarista Birger Jaarlinkadun ja Kasarmikadun risteyksessä. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena Kasarmikadun suunnasta tulleen kuljettajan osalta ja rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena Birger Jaarlinkadun suunnalta tulleen kuljettajan osalta. Onnettomuudessa ei aiheutunut henkilövahinkoja.
HARTOLA
Maanantai-iltana kello 21.50 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen raskaan ajoneuvoyhdistelmä tieltä suistumisesta Valtatie E75:llä Hartolassa. Poliisin alustavan selvityksen mukaan etelän suunnasta pohjoiseen matkalla ollut ajoneuvoyhdistelmä oli loivasta vasemmalle kaartuvassa mutkassa ajautunut ajoradan ulkopuolelle ja oli korjausliikkeen seurauksena suistunut ulos tieltä. Onnettomuudessa ei aiheutunut henkilövahinkoja. Ajoneuvoyhdistelmää kuljettanutta epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.