Hyppää sisältöön

Hanhikiven purettujen aktivistileirien jäljet puhuttavat

Julkaisuajankohta 2.5.2016 12.40
Tyyppi:Uutinen

Uusien rikosten ja häiriöiden estämiseksi poliisi poisti perjantaina kymmeniä aktivisteja Pyhäjoen Hanhikiven leireistä.

Operaation aikana poistumiskäskyn saaneille henkilöille annettiin aikaa kerätä kaikki henkilökohtaiset tavaransa leireistä.

Kaiken muun tavaran ja jätteen täydellinen kerääminen ja paikan siivoaminen olisi vaatinut poliisin läsnäolon ainakin vuorokauden ajaksi ja siihen ei poliisilla ollut resursseja.

Tilanteessa on tehty kokonaisharkintaa, arvioiden järjestyshäiriöiden ennalta estämisen tärkeyttä sekä leiripaikkojen ympäristövahinkoja.

Tilapäinen luontoon leiriytyminen ei saa kohtuuttomasti kuormittaa ympäristöä ja ympäristövaikutuksista vastaa leiriytyjä.

Poliisi ottaa paikalle mahdollisesti jäänyttä arvo-omaisuutta talteen löytötavarana Raahen poliisiasemalle.

Muu tavara on siirretty Pyhäjoen kunnan osoittamaan paikkaan. Kunta antaa siltä osin tarvittaessa tietoja.

Hanhikiven torstaisen mellakan tiimoilta oli sunnuntaihin saakka pidätettynä 10 henkilöä. Heistä 9 vangittiin sunnuntaina.

Vangituista 2 on ruotsalaista, 4 belgialaista ja 3 suomalaista. Joukossa on miehiä ja naisia.

Tutkinnan tilanteesta ei toistaiseksi tiedoteta enempää.

Oulun poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen