- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Harjavaltalaisen hotellin palonsyyntutkinta on valmistunut
Julkaisuajankohta
31.5.2023
15.33
Uutinen
Lounais-Suomen poliisilaitos on saanut valmiiksi Harjavallassa 14.7.2021 palaneen hotelli Hiittenharjun palonsyyntutkinnan.
Tulipalossa tuhoutui täysin hotellin päärakennus, mikä aiheutti mittavat omaisuusvahingot. Henkilövahinkoja ei tulipalosta aiheutunut. Päärakennuksessa ei ole palon syttymisen aikaan ollut asiakkaita.
Poliisin ja sidosryhmien suorittaman tutkinnan perusteella asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.
Tarkemman palonsyyn selvittämiseksi on ollut kaksi tutkintalinjaa:
- Ylijännitteen aiheuttama valokaari hotellin sähköverkossa.
- Paloa edeltävän viikon aikana erittäin kuivan ja kuuman ilmaston myötävaikutuksella palon kehittyminen hotellin tupakoimispaikan tupakkajäämistä hiipuvana kytemisenä.
Palonsyyntutkinnassa ei ole saatu täyttä varmuutta virallisesta syttymissyystä eli siitä, mikä olisi aiheuttanut hotellin päärakennuksen palamisen.
Virallisen syttymissyyn selvittämistä on vaikeuttanut päärakennuksen täydellinen tuhoutuminen.
Harjavalta
Lounais-Suomen poliisilaitos
Rikokset ja tutkinta
Satakunta
Uutinen
socialShareGray
