Helsingin pikkujoululiikenteessä 15 epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen

22.11.2021 14.20
Uutinen

Helsingin poliisi valvoi pikkujoululiikennettä tehostetusti viime viikonloppuna 19.-21.11. Valvonnassa ja muussa poliisitoiminnassa tavattiin yhteensä 15 henkilöä, joiden epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.

Näistä kuutta henkilöä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. 

– Pikkujoululiikenteessä ei ole aihetta rattiin eikä seuraavana aamuna, jos ilta on mennyt pitkäksi, muistuttaa Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja Dennis Pasterstein.

Poliisihallitus tiedotti perjantaina 18.11., että poliisi tekee lastensuojeluilmoituksen, jos epäillyllä rattijuopolla on alaikäisiä lapsia. Helsingissä kahden epäillyn kohdalla tehtiin lastensuojeluilmoitus viime viikonlopun aikana. 

– Aina, kun havaitaan, että kuljettajalla on alaikäisiä lapsia auton kyydissä tai kotona, niin tapauksesta tehdään lastensuojeluilmoitus. Juhlimisesta toipumiseen täytyy jättää riittävästi aikaa, ettei aamulla tarvitse lähteä viemään lapsia harrastuksiin. Vastuullisesta vanhemmuudesta ei voi ottaa taukoa pikkujoulukautena, Pasterstein toteaa.

Tehostettu liikenteenvalvonta jatkuu tulevana viikonloppuna 26.-28.11.

Helsingin poliisilaitos Helsinki Liikenne Uutinen
Helsingin poliisilaitos
liikenne
liikennejuopumus
liikennevalvonta
pikkujoulut