Henkilöauton kuljettaja törmäsi tietä ylittäneeseen jalankulkijaan Uudenmaankadulla

Julkaisuajankohta 20.6.2022 10.38
Uutinen

Poliisipartiot selvittelivät liikenneonnettomuuksia Heinolassa ja Lahdessa. Lisäksi Hämeenlinnassa liikennevalvonnassa jäi kiinni päihtynyt auton kuljettaja.

LAHTI:

Poliisi sai sunnuntai-iltana ilmoituksen Uudenmaankadulla tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Paikalla selvisi, että henkilöauton kuljettaja oli törmännyt suojatiellä jalankulkijaan, joka kaatui törmäyksen voimasta maahan. Jalankulkija sai törmäyksessä vammoja ainakin käteensä ja jalkaansa. Henkilöauton kuljettajan epäillään tilanteessa ohittaneen vireiselle kaistalle suojatien eteen pysähtyneen toisen auton pysähtymättä, eikä hän ollut ajoissa havainnut auton takaa tullutta jalankulkijaa. Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.

HEINOLA:

Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen Jyrängössä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Henkilöauton kuljettaja oli törmännyt pihaliittymästä ajoradalle tulleen toisen henkilöauton kylkeen. Autoissa oli yhteensä viisi henkilöä, joista yksi sai lieviä vammoja. Pihaliittymästä tulleen henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen Siltakadulla tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa oli osallisena henkilöauto ja moottoripyörä. Paikalla selvisi, että henkilöauton kuljettaja ei ollut väistämisvelvollisena liikenneympyrään ajaessaan havainnut liikenneympyrässä jo ollutta moottoripyörän kuljettajaa. Moottoripyörän kuljettaja oli kaatunut väistämisen seurauksena ja loukkaantunut lievästi. Onnettomuutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

HÄMEENLINNA:

Poliisipartio pysäytti henkilöauton sunnuntaina puolenpäivän aikaan Hauholla. Auton kuljettanut noin 50-vuotias mies puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Miehelle suoritettiin poliisiautossa tarkkuusalkometrikoe, jonka tuloksen perusteella hänelle kirjattiin sakko rattijuopumuksesta. Mies määrättiin myös väliaikaiseen ajokieltoon.
 

Heinola Hämeen poliisilaitos Hämeenlinna Kanta-Häme Lahti Liikenne Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta