Hyppää sisältöön

Henkilökortteja ja yleisötilaisuuksien lupia haettiin ennätysmäärä Hämeessä alkuvuonna

Julkaisuajankohta 26.7.2019 9.39
Tyyppi:Uutinen

Hämeen poliisin lupapalveluissa on ollut vilkas alkuvuosi. Passeja on myönnetty alkuvuoteen 2018 verrattuna 14,5 % ja muita lupia 62 % enemmän. Henkilökorttien osalta kasvu on ollut merkittävä. Viime vuoden vastaavan ajankohtaan nähden henkilökortteja on myönnetty 157 % enemmän.

Henkilökorttiruuhkan taustalla lakimuutos

Hurjaa kasvua selittää vuoden 2019 alussa voimaan tullut lakimuutos, että uutta sähköistä tunnistusvälinettä hakiessa on hakijalla täytynyt olla voimassa oleva passi tai henkilökortti. Edellä mainittuja tunnistusvälineitä ovat pankkien verkkopankkitunnukset, teleyritysten mobiilivarmenteet ja henkilökortin kansalaisvarmenne. Muut toimijat ovat voineet itse määritellä mitä asiakirjoja he hyväksyvät henkilöllisyyttä osoittavana asiakirjana.

Tässä yhteydessä poliisi muistuttaa, että lupapalveluissa pystyy asioimaan myös ilman voimassaolevaa passia tai henkilökorttia. Poliisi voi suorittaa asiakkaan tunnistamisen ja henkilöllisyyden varmistamisen muilla keinoin.

Yleisötilaisuuksiin lupia tuplasti

Myös muiden lupien määrät ovat kasvaneet huomattavasti. Näihin lupiin kuuluvat esimerkiksi yleisötilaisuudet, joihin Hämeen poliisilaitokselta myönnettiin alkuvuonna 197 lupaa kun vastaavana aikana viime vuonna lupia myönnettiin 96 kappaletta. Määrä on kasvanut yli 100 prosenttia.

Monet tapahtumat ovat kasvaneet ohjelmaltaan, tarjonnaltaan ja yleisömäärältään suuremmiksi, minkä vuoksi poliisin arvioitava tilaisuuksien vaaraoja ja riskejä entistä tarkemmin. Maailmalla tapahtuneiden ikävien tapahtumien myötä myös riskiarvioinnit ovat muuttaneet muotoaan Suomessa.

Hämeen poliisin myöntämien lupien määrä kokonaisuudessaan kasvanut todella paljon, yli +41 %. Kokonaisuudessaan lupia myönnettiin vuonna 2018 yli 73 500, ja nyt ennuste kuluvalle vuodelle on 105 000.

Kasvavat lupa- ja suoritemäärät on hoidettu lähes samoilla henkilöstöresursseilla kuin viime vuonna. Jotta lupien käsittelyajat eivät venyisi kohtuuttomasti, on töitä jouduttu tekemään melkoisesti.

Poliisille ilmoitettujen rikosten lukumäärä väheni Hämeessä alkuvuonna

Hämeen poliisilaitoksen alueella kaikkien poliisille ilmoitettujen rikosten lukumäärä on vähentynyt 17,1 %:lla edelliseen vuoteen verrattuna. Poliisille tehtiin Hämeessä tammi-kesäkuun aikana kaikkiaan 23 915 rikosilmoitusta, kun vuonna 2018 luku oli 28 835.

Rikoslakirikosten määrä (pl. liikennerikokset) kasvoivat 6,1 %. Omaisuusrikosten määrä kasvoi 10,7 % viime alkuvuoteen nähden. Omaisuusrikoksia kirjattiin tammi-kesäkuun aikana yhteensä 7 096, jossa kasvua oli 684 kappaletta. Seksuaalirikosten määrässä kasvua oli alkuvuonna 13 %. Vuonna 2018 tammi-kesäkuun välisenä aikana seksuaalirikoksia kirjattiin 88 ja tänä vuonna vastaavana ajankohtana oli 97.

Väkivaltarikoksissa laskua oli alkuvuonna 4,2 %. Kokonaismäärä oli 989, kun se viime vuonna oli 1032. Pahoinpitelyrikosten määrä väheni 32 kappaletta luvun ollessa 934, kun se viime vuonna oli 966. Yleisellä paikalla on tapahtunut pahoinpitelyitä 411, mikä on yli 11% vähemmän kuin vuonna 2018 vastaavana ajankohtana. Myös yleisten paikkojen vahingonteot olivat vähentyneet yli 6%,

Myös kirjattujen huumausainerikosten määrä väheni alkuvuonna 11,1 %.

Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia paljon

Liikennerikosten määrä väheni 14,4 % alkuvuonna siten, että niitä oli kaikkiaan 3749. Yli 700 kuljettajaa syyllistyi rattijuopumukseen, mikä on noin sata vähemmän kuin viime vuonna. Törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset lisääntyivät taas yli 34%.

Hälytystehtävien määrässä on reilun 7 %:n lasku verrattuna viime vuoden ensimmäiseen vuosipuolikkaaseen. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla poliisia tarvittiin yli 36 000 tehtävällä. Pääosassa tehtäviä poliisi oli viime vuotta nopeammin tarjoamassa apuaan kansalaisille.

Hämeen poliisilaitoksen alueen tilastot alkuvuonna 2019 pdf, 250,5 kB

Päijät-Hämeen tilastot alkuvuonna 2019 pdf, 222,3 kB

Kanta-Hämeen tilastot alkuvuonna 2019 pdf, 222,4 kB

Asikkala alkuvuosi 2019 pdf, 122,6 kB

Forssa alkuvuosi 2019 pdf, 122,2 kB

Hartola alkuvuosi 2019 pdf, 122,5 kB

Hausjärvi alkuvuosi 2019 pdf, 122,9 kB

Heinola alkuvuosi 2019 pdf, 122,4 kB

Hollola alkuvuosi 2019 pdf, 122 kB

Humppila alkuvuosi 2019 pdf, 122,6 kB

Hämeenlinna alkuvuosi 2019 pdf, 122,5 kB

Janakkala alkuvuosi 2019 pdf, 123,3 kB

Jokioinen alkuvuosi 2019 pdf, 123,1 kB

Kärkölä alkuvuosi 2019 pdf, 123 kB

Lahti alkuvuosi 2019 pdf, 122,9 kB

Loppi alkuvuosi 2019 pdf, 121,9 kB

Orimattila alkuvuosi 2019 pdf, 122 kB

Padasjoki alkuvuosi 2019 pdf, 121,9 kB

Riihimäki alkuvuosi 2019 pdf, 122,8 kB

Sysmä alkuvuosi 2019 pdf, 122,6 kB

Tammela alkuvuosi 2019 pdf, 121,9 kB

Ypäjä alkuvuosi 2019 pdf, 123,1 kB

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen