Hyppää sisältöön

Hinausauton kuljettaja havaitsi rattijuopon Helsingissä - kaksi miestä jäi kiinni murtokeikalta Viikissä

Julkaisuajankohta 13.1.2016 10.18
Tyyppi:Uutinen

Hieman alle kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen eilen tiistaina törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Muurimestarintiellä Helsingissä. Hän oli suistunut tieltä lumipenkkaan ja pysäytti ohimenevän hinausauton. Hinausauton kuljettajalle tuli kuitenkin olo, ettei kuljettaja ollut täysin ajokunnossa, joten hän soitti hätäkeskukseen.

Poliisipartio saapui paikalle ja puhallutti tieltä suistuneen kuljettajan. Mies puhalsi hieman yli 0,6 promillea. Samalla paljastui myös, ettei miehellä ole ollut koskaan ajokorttia. Poliisipartio otti miehen mukaansa ja kuljetti hänet oikeuslääketieteen laitokselle verikokeeseen. Verikokeet näyttivät positiivista myös amfetamiinille. Mies kuljetettiin Pasilan poliisivankilaan.

Varkauden yritys Viikissä

Kahden miehen epäillään yrittäneen murtautua elektroniikkaliikkeeseen tänään keskiviikkona aamuyön pikkutunneilla Viikissä. Poliisipartio tuli paikalle tarkistamaan tilanteen, kun sivullinen soitti hätäkeskukseen ja ilmoitti paikan päällä kuuluvan murtautumisen ääniä.

Poliisipartio havaitsi liikkeen edessä kaksi miestä. Miehet otettiin poliisin puhutukseen ja toiselta heiltä löytyi taskustaan työkaluja. Tällöin toinen mies päätti pinkaista pakoon, mutta poliisi nappasi hänet kuitenkin juosten kiinni.

Elektroniikkaliikkeen ovesta paljastui vääntöjälkiä, mutta havaintojen mukaan liikkeeseen ei kuitenkaan ollut päästy sisään. Miehet kuljetettiin Pasilan poliisivankilaan.

Helsingin poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen