Hostellirakennus palaa Äkäslompolossa

Julkaisuajankohta 13.2.2024 9.17
Uutinen

Kolarin Äkäslompolossa sijaitseva Silver Fox -hostellirakennus on tuhoutumassa kivijalkaan saakka.

14.2.2024 klo 13:45:

Hostellista pelastui tulipalon alkaessa omatoimisesti 31 henkilöä. Poliisi on löytänyt raunioista yhteensä kaksi menehtynyttä majoittujaa eilisen päivän aikana. Toinen oli suomalainen ja toinen keskieurooppalainen, jonka kansallisuutta poliisi ei kerro tarkemmin.

Vielä kateissa olevaan henkilöön ei ole saatu yhteyttä, eikä häntä ole myöskään toistaiseksi löydetty. On hyvin todennäköistä, että hän oli hostellissa palon syttymisaikaan ja siten menehtynyt.

Rauniot savuavat yhä. Lapin pelastuslaitoksen yksikkö oli palopaikalla keskiviikkoaamuun 14.2. saakka. Lapin pelastuslaitokselta saadun tiedon mukaan he jatkavat palonsyyn tutkintaa, sekä antavat virka-apua eri muodoissa Onnettomuustutkintakeskuksen (OTKES) ja poliisin tutkijoille.

Myös poliisi jatkaa teknistä tutkintaa palopaikalla ja on saanut tänään asiantuntija-avuksi sähköpalotutkijan. Poliisi tekee yhteistyötä Onnettomuustutkintakeskuksen kanssa.

Lisäksi poliisi jatkaa majoituksessa olleiden henkilöiden puhuttamisia. Suurin osa hostellissa majoituksessa olleista on palaamassa kotimaahansa tänään.

Poliisin palopaikan eristys jatkuu. Palopaikalle ei ole pääsyä muilla kuin viranomaisilla.

Alueelle on asetettu lentokielto, jonka säde on 250 metriä palopaikan ympärillä. Lentokielto kestää 15.2.2024 klo 12 saakka. Lentokielto ei koske tutkintaa tekeviä viranomaisia.

Poliisi kiittää henkilöitä, jotka ovat toimittaneet poliisille tapahtuman video- ja kuvamateriaalia.

Poliisi tiedottaa seuraavan kerran uudella uutisella, kun yhä kateissa olevaan henkilöön on saatu yhteys tai hänet on löydetty.

Poliisi ei täydennä enää tätä päivittyvää uutista.

 

13.12.2024 klo 20:00:

Usea henkilö ilmoitti tulipalosta hätäkeskukseen. Lapin pelastuslaitos sai rajattua tulipalon, eikä se levinnyt läheisiin rakennuksiin. Sammutustyöt ovat edelleen kesken.

Tutkinta on alkuvaiheessa. Poliisi on käynnistänyt hostellissa majoittautuneiden sekä hostellin henkilökunnan puhuttamiset, joiden perusteella se pyrkii selvittämään syytä tulipaloon.

Poliisi on voinut käynnistää poliisin teknisen tutkinnan. Palon syttymissyy on toistaiseksi epäselvä.

Poliisi on eristänyt palopaikan sekä asettanut alueelle lentokiellon, jonka säde on 250 metriä palopaikan ympärillä. Lentokielto kestää 15.2.2024 klo 12 saakka. Palopaikalle ei ole pääsyä muilla kuin viranomaisilla.

Poliisi on löytänyt raunioista kaksi vainajaa. Yksi henkilö on vielä kateissa ja hänen etsintänsä jatkuu.

Poliisin saamien tietojen mukaan rakennuksesta pelastautuneilla ja jatkotutkimuksiin Rovaniemelle toimitetuilla henkilöillä ei ole hengenvaaraa.

Poliisi jatkaa tutkintaa teknisellä tutkinnalla sekä henkilöiden kuulemisella.

Asiaa tutkitaan sekä palonsyyn että kuolemansyyn tutkintana.

Pyyntö kuvia ja videoita ottaneille kansalaisille

Poliisi pyytää tulipalopaikalla olleita henkilöitä, jotka ovat ottaneet kuvia sekä videoita, lähettämään niitä poliisille. Kuvamateriaali tulee tallentaa poliisin ulkoiselle tallennusalustalle, osoitteeseen https://pouta.poliisi.fi/780cca9b-43b0-45cc-8858-9880a9ee9851.

Poliisi julkaisee seuraavan tiedotteen keskiviikkona 14.2.2024 klo 14.

 

13.12.2024 klo 13:59:

Äkäslompolossa sijaitseva Silver Fox-hostelli on tuhoutunut palossa täysin.

Lapin pelastuslaitokselta on saatu tieto, että palo on saatu pääosin sammumaan. Poliisi ei ole toistaiseksi päässyt tutkimaan palopaikkaa. Tutkinta voidaan aloittaa vasta, kun palopaikka on riittävästi jäähtynyt.

Tässä vaiheessa poliisi ei kykene sanomaan, onko asiassa syytä epäillä rikosta. Asiaa tutkitaan toistaiseksi palonsyyntutkintana.

Ilmoitus palosta tuli poliisille kello 00:37. Partion paikalle saapuessa sammutustyöt olivat käynnissä ja rakennus oli täyden palon vaiheessa sekä osittain jo sortunut.

Poliisitutkinnassa on tähän mennessä varmistunut, että palossa on menehtynyt yksi suomalainen henkilö. Poliisissa on tiedossa kaikki hostellissa majoittuneet henkilöt, joista kahta henkilöä ei ole tavoitettu. Tutkinta näiden henkilöiden olinpaikan selvittämiseksi jatkuu.

Poliisi jatkaa tutkintaa puhuttamalla hostellissa majoittautuneita henkilöitä sekä henkilökuntaa. Majoittuneet ovat pääosin Keski-Eurooppalaisia turisteja.

Onnettomuustutkintakeskus (OTKES) tulee käynnistämään asiasta tutkinnan.

Pyyntö paikalla olleille kansalaisille

Poliisi pyytää paikalla olleita ja kuvia ottaneita kansalaisia lähettämään ne poliisille. Kuvat tulee tallentaa poliisin ulkoiselle tallennusalustalle, osoitteeseen https://pouta.poliisi.fi/780cca9b-43b0-45cc-8858-9880a9ee9851.

Poliisi julkaisee seuraavan tiedotteen kello 20 mennessä.

 

13.2.2024 klo 9:17

Lapin poliisilaitos ja Lapin pelastuslaitos saivat hälytyksen rakennuspalosta puolenyön jälkeen tiistaiyönä 13.2.2024. Viranomaisten saapuessa paikalle 2-kerroksinen hirsirakennus oli täyden palon vaiheessa ja osittain jo sortunut. Sammutustyöt ovat yhä käynnissä. Paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä Kolarista, Äkäslompolosta, Muoniosta ja Sirkasta sammuttamassa paloa, kertoo Lapin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Tuomas Korhonen.

Hostellin asukkaat olivat poistuneet rakennuksesta omatoimisesti. Viranomaisilla ei ole toistaiseksi varmuutta, kuinka monta henkeä rakennuksessa on ollut palon syttyessä. 

Osa majoittujista on siirretty toisaalle majoittumaan ja osa on kuljetettu ensihoidon toimesta jatkotutkimuksiin Rovaniemelle.

Poliisi ei ole voinut vielä aloittanut palonsyyn tutkintaa, koska sammutustyöt ovat vielä käynnissä. Palon syttymissyy ei ole vielä tiedossa. Tutkinnassa selvitetään ja varmistetaan muun muassa kaikkien rakennuksessa yöpyneiden henkilöllisyys ja sijainti.

Poliisi julkaisee seuraavan tiedotteen kello 14.

Lapin poliisilaitos ja Lapin pelastuslaitos

 

Uutista päivitetään ja voit seurata päivityksiä osoitteessa Poliisi.fi.

Kolari Lapin poliisilaitos Lappi Päivittyvä uutinen Rikokset ja tutkinta Valvonta- ja hälytystoiminta