Huoli läheisistä näkyi poliisitehtävillä, koulukuljetusten turvallisuutta valvottiin valtakunnallisesti

Julkaisuajankohta 17.12.2024 13.21
Uutinen

Useissa poliisille välitetyissä tehtävissä näkyi viime viikolla oleellisesti huoli läheisten ja omaisten hyvinvoinnista. Poliisi valvoi valtakunnallisesti koulukuljetusten turvallisuutta.

- Etenkin viikonlopun aikana poliisilaitoksen alueella hoidettiin poikkeuksellisen paljon yksilön suojaan liittyviä tehtäviä. Rauhattomuus sekä huoli läheisten ja omaisten hyvinvoinnista näkyi tehtävillä, kertoo komisario Kimmo Klemetti.

Viikonloppuun, erityisesti 14.12. lauantai aamupäivälle mahtui myös useita ulosajoja eri puolilla poliisilaitoksen aluetta

- Tapauksissa tuli ilmi, että osa tieltä suistumisista olisi ollut vältettävissä, jos kuljettajat olisivat suhteuttaneet ajonopeudet haastavaan ajokeliin sopiviksi. Osassa onnettomuuksista lisävaikutteena näytti olleen myös alkoholi, Klemetti jatkaa.

Sunnuntai aamuyön tehtävistä mainittakoon autoilija, joka päätti paeta poliisin partiota Vantaalla Kehä III:lla. Kuljettajalle mitattu nopeus Tuupakan suoralla näytti jopa yli 200 km/h kahdeksankympin rajoitusalueella. Takaa-ajon päättyi Petikon kohdalla sijaitsevaan Länsi-Vantaan liittymäramppin, jossa kuljettaja oli suistunut ulos tieltä. Tällöin auton vauhti oli mitä ilmeisemmin ollut hieman maltillisempi, koska kuljettaja ja matkustaja selvisivät tilanteesta ilman henkilövahinkoja.

Kuljettaja päätyi poliisin huostaan epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tämän lisäksi hänen käyttämänsä auto oli liikennekäytöstä poistettu ja siitä oli ajoneuvoverot erääntyneet.

Koulukuljetusten valvonnassa ei havaittu puutteita

Poliisi valvoi viime viikon loppupuolella koulukuljetuksen turvallisuutta valtakunnallisesti. 

- Valvonnassa tarkastettiin useita koulukuljetuksia koulujen läheisyydessä myös eri puolilla Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen aluetta. Valvonnassa ei havaittu puutteita vaan iloksemme saimme todeta, että ajoneuvokalusto oli kunnossa ja kuljettajat ja kuljetettavat matkustivat turvallisesti ja asianmukaisesti kouluun, kertoo ylikomisario Timo Leppälä.

Valvonnan kohteena oli erityisesti kuljettajien ajokunto, ajo-oikeus ja ammattipätevyys sekä alkolukon käyttö. Lisäksi valvonnassa tarkastettiin ajoneuvon kunto, ajoneuvon vaadittavat varusteet ja koulukuljetusten merkitseminen.

Satoja nettipetoksia tutkinnassa - poliisi kehottaa varovaisuuteen nettikaupoilla

Huolimatta siitä, että tilastot näyttävät nettipetoksille laskua, niitä tapahtuu edelleen päivittäin useita. Ostaminen tapahtuu tänä päivänä isossa määrin verkossa, jolloin se tarjoaa oivan alustan myös huijareille.

- Itä Uudenmaan poliisissa on kuluneen syksyn aikana tutkittu satoja nettipetoksia. Marraskuussa syyteharkintaan lähti 155 petoksen sarja ja tutkinnassa on kaksi lähes yhtä suurta yli sadan petoksen sarjaa sekä useampia pienempiä kokonaisuuksia, kertoo rikoskomisario Niina Kolari.

Aktiiviselle epäillylle petostelijalle voi kertyä yhden päivän aikana useita rikosilmoituksia. Tämä selittää osaltaan tutkittavana olevien petosrikosten hurjan määrän.

Kaupantekoon netissä ja erilaisilla sosiaalisen median kirpputorialustoilla kannattaa aina suhtautua sopivalla varovaisuudella. Jos joku myytävänä oleva asia tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, siihen kannattaa suhtautua sopivalla skeptisyydellä. 

- Tekotavat nettipetoksissa vaihtelevat ja osassa tapauksista epäilty on tehnyt kauppoja omalla nimellään vahvasti tunnistautuneena eli täysin välittämättä kiinnijäämisen riskistä. Kaupanteon vastapuolen luotettavuus kannattaa pyrkiä varmistamaan jo ennen kauppoja, eikä vasta siinä vaiheessa, kun epäilee tulleensa huijatuksi, Kolari muistuttaa.

Vantaan Asolassa tapahtuneen väkivallanteon esitukinta edennyt

Vantaan Asolassa sunnuntaina 15.12.2024 tapahtuneen väkivallanteon esitukinta on edennyt Itä-Uudenmaan poliisissa ja illan tapahtumien kulku on nyt selkeytynyt.

- Yksityisasunnossa oli vietetty iltaa kolmen miehen kesken ja heidän välilleen on syntynyt riitaa. Kaksi miehistä on poistunut kyseisestä asunnosta toiseen asuntoon, jolloin tilanne heidän välillään on kärjistynyt siihen, että molemmat ovat lyöneet toisiaan teräaseella, kertoo rikoskomisario Markku Lylykangas.

Tiedotimme asiasta aiemmin eilen maanantaina https://poliisi.fi:8443/-/vantaalla-tapahtuneen-vakivaltarikoksen-tutkinta-etenee-kolme-henkiloa-otettu-kiinni

Tässä tiedotteessa mainitulla kolmannella miehellä ei ole ollut osuutta tapahtuneeseen väkivallantekoon eikä häntä näin ollen epäillä tästä tapon yrityksenä tutkittavana olevasta rikoksesta, Lylykangas jatkaa.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Liikenne Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta