Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Linnea West pohtii tänään julkaistussa kolumnissaan lapsen tilannetta ja etua huoltajuusriitojen keskellä.
Huoltajuusriidoissa lapsen etu unohtuu
Avioerot ovat usein koko perheen kriisejä, joissa hyvin pitkälti tunne ohjaa toimintaa. Tavanomaisesti rationaalisesti toimivat henkilötkin sortuvat usein kaikenlaiseen "kiusantekoon". Avioerot ovat paitsi henkisesti ja fyysisestikin raskaita prosesseja yksilölle, mutta ne myös työllistävät poliisia eri tavoin. Akuuteissa välien selvittelyissä tärkeässä roolissa ovat poliisin perinteiset kotihälytyskeikat, jotka hoidetaan kenttäpoliisien toimesta.
Suurta kuormitusta kohdistuu kuitenkin myös rikostutkintapuolelle. Tutkinnassa näitä perinteisiä avioeron sivutuotteita tutkitaan mm. erimuotoisina pahoinpitelyinä, kunnianloukkauksina, laittomina uhkauksina ja kotirauhan rikkomisina. Näiden joukosta uupuu kuitenkin vielä yksi erittäin tärkeä erityisalue, jota valitettavasti käytetään joskus "aseena" myös avioeron ja etenkin sitä seuraavan huoltajuusriidan yhteydessä. Näitä ovat lapsiin kohdistuneet rikokset kuten pahoinpitelyt ja seksuaalirikokset, joista ilmoittajana on toinen vanhempi.
Yhtenä tavoitteena väärinkäytöstilanteessa voi olla mustamaalaaminen eli kielteisen kuvan luominen toisesta vanhemmasta. Kielteisen kuvan avulla pyritään saamaan etua mm. huolto-oikeudenkäynnissä.
Lapsiin kohdistuneiden rikosten tutkinta poikkeaa tavallisesta rikosprosessista oleellisesti ja tutkinnan suorittavat asiaan erityisesti perehtyneet poliisit. Tällaista prosessia hoidetaan myös eri viranomaisten yhteistyönä. Tärkein ohjaava tekijä kaikkien viranomaisten työssä pitäisi olla aina lapsen etu, joka on otettava lasta koskevissa asioissa ensisijaisesti huomioon.
Suomi on hyväksynyt YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen, josta lapsen etu johdetaan myös Suomen oikeuskäytäntöön. Lapsen etu -käsite on vahvasti huomioitu myös mm. lastensuojelulaissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaiseman lastensuojelun käsikirjan mukaan lapsen etu tarkoittaa sitä, että lapsella on etusija erityiseen suojeluun tilanteissa, joissa lasten ja aikuisten edut ovat ristiriidassa keskenään.
Lapsia koskevassa tutkinnassa haetaan aina edunvalvojan sijainen rikosprosessia varten, jos huoltaja on estynyt lasta edustamaan. Tällainen tilanne on lähtökohtaisesti aina käsillä, kun vain toinenkin huoltajista on epäiltynä rikoksesta. Jos lapsen kuulusteleminen on ylipäätään mahdollista, se tehdään videolle poliisin tai poliisin virka-apupyynnön nojalla asiantuntijan taholta. Jos rikosprosessissa on tarpeen, lasta käytetään myös lääkärissä ja siellä tehdään mahdollisesti myös erilaisia somaattisia tutkimuksia. Kaikki toimenpiteet pyritään tekemään hienovaraisesti ja lasta kunnioittaen. Nämä mainitut toimenpiteet eivät siitä huolimatta kuitenkaan ole lapselle täysin "kivuttomia", ainakaan henkisesti.
Lapsi voi kokea vaikeista asioista puhumisen vieraan aikuisen kanssa erittäin epämieluisena. Lapsen kannalta voi olla myös todella hämmentävää ja raskasta yrittää tasapainoilla vanhempien riidan keskellä. Pahimmillaan molemmat vanhemmat ovat ohjeistaneet lasta puhumaan itselleen edullisella tavalla. Poliisi sanoo lisäksi lapselle, että pitäisi kertoa totuus, joka hankaloittaa lapsen ajatusmaailmaa entisestään, jos hän ei ole varma mitä pitäisi kertoa ja mikä on "totuus". Pienelle lapselle totuus on usein juuri se, mitä vanhemmat ovat kertoneet. Lapsi on ristiriitaisessa ja hämmentävässä tilanteessa, jos useat aikuiset ovat kertoneet eri asioita.
Rikosprosessin läpi vieminen on joskus kuitenkin erittäin tärkeää lapsen oikeusturvan kannalta. Viranomaiselle tulee aina ilmoittaa, jos todella epäilee lapsen joutuneen rikoksen uhriksi. Lapsen sekoittaminen aikuisten riitoihin, joissa lapseen itseensä kohdistunutta rikosta ei tiettävästi ole tapahtunut, on kuitenkin asiatonta ja vahingollista lapsen kasvulle ja kehitykselle. Rikosepäilyn syntyessä, tilannetta tulisi katsoa selkeästi eikä vihan ja katkeruuden huuruisten lasien läpi.
Lapsen etu on aina otettava huomioon kaikessa viranomaisen toiminnassa. Sen lisäksi sitä tulisi soveltaa perheen sisälläkin, myös vaikeina aikoina. Lapsen käyttö lyömäaseena toista vastaan on myös lapsen hyväksikäyttöä, vaikkakaan ei seksuaalisessa mielessä. Kyseessä voi olla henkinen väkivalta lasta kohtaan. Tahallisesti lasta aseenaan käyttävän vanhemman kykyä toimia huoltajana voisi ennen kaikkea kyseenalaistaa. Epäilyissä ei kuitenkaan aina ole kysymys tahallisesta oikeuden väärinkäytöstä tai lapsen kautta kiusaamisesta, vaan vanhempi voi olla täysin vakuuttunut rikoksen tapahtuneen.
Vanhempien huono keskinäinen kommunikointi saattaa myös osaltaan aiheuttaa väärinymmärryksiä. Tilanteet asettavatkin poliisin tärkeään ja haastavaan asemaan, kun jo esitutkintavaiheessa punnitaan toimenpiteitä lapsen edun ja lapsen oikeusturvan parhaan toteutumisen kannalta. Poliisin on hyvä ottaa esitutkintavaiheessa huomioon taustalla oleva huoltoriita, mutta se ei saa olla ohjaava tekijä. Selvää on, että huoltoriita ei sulje rikoksen mahdollisuutta pois.
