Huumeita kuskeilla ja asunnoissa Hämeessä

Julkaisuajankohta 22.11.2022 10.26
Uutinen

Miehen hallusta löytyi teleskooppipatukka Lahden keskustassa. Huumekuskilla ja matkustajalla huumeita hallussaan ja matkustajan kotiin tehdyssä kotietsinnässä löytyi kannabiskasvattamo Lahdessa. Nuorelta mieheltä löytyi luvaton ampuma-ase turvallisuustarkastuksessa Asikkalassa.

LAHTI. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten maanantaina aamupäivällä Lahden keskustassa. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva kolmekymppinen mies. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Kuljettajan hallusta löytyi huumausaineita turvallisuustarkastuksessa.
Autoon määrättiin tehtäväksi paikanetsintä. Etsinässä autosta löytyi huumausaineita huumausainerikoksen verran. Auton kuljettaja ja matkustajana ollut nainen otetiin kiinni huumausainerikokseen.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumausaineen käyttörikokseen sekä huumausainerikokseen.
Naismatkustajan hallusta löytyi huumausaineita. Hänen asuntoon määrättiin tehtäväksi kotietsintä. Asunnossa oli kahden teltan kannabiskasvattamo. Kasvattamon tiimoilta naisen epäillään syyllistyneen huumausainerikokseen.

LAHTI. Poliisipartio tapasi valvontatehtävän yhteydessä kolmekymppisen miehen maanantaina aamupäivällä Lahden keskustassa. Hänen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa teleskooppipatukka. Mies kuulusteltiin epäiltynä vaarallisen esineen hallussapitoon.

LAHTI. Keski-ikäinen mies anasti hieman yli 500 euron arvoisen kameran maanantaina puolenpäivän jälkeen valokuvausliikkeestä Lahden keskustan kauppakeskuksessa. 
Kauppakeskuksen vartijat ottivat miehen kiinni liikkeen ulkopuolelta. Poliisipartio kuljetti kameravarkaan poliisiasemalle epäiltynä varkausrikokseen.

LAHTI. Parikymppisen naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen maanantaina aamupäivällä Lahden Metsäpellossa.
Poliisipartio pysäytti naisen kuljettaman henkilöauton tarkastusta varten. Ajokiellossa oleva kuljettaja puhalsi nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.

ASIKKALA. Poliisipartio oli selvittämässä hätäkeskuksen heille antamaa liikenteeseen liittyvää tehtävää maanantai-iltana Asikkalan taajamassa. Partio tapasi tehtävään liittyvän parikymppisen miehen. Hänen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa luvaton ampuma-ase sekä huumausaineita.
Poliisipartio löysi tehtävään liittyvästä autosta anastetuksi epäiltyä omaisuutta. Parikymppinen mies otettiin kiinni ampuma-aserikokseen, varkauteen sekä huumausaineen käyttörikokseen.

PADASJOKI. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus ulos suistuneesta henkilöautosta maanantai-iltana Hämeenlinnantiellä Auttoisilla.
Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että kolmekymppinen nainen oli ajanut henkilöautolla Hämeenlinnatietä Padasjoen suuntaan. Hän oli lumisella tiellä menettänyt autonsa hallinnan suistuen kulkusuunnassaan oikealle ojaan. Auto oli pyörinyt kahdesti katon kautta ympäri ojassa. Kuljettaja vietiin sairaalaan tarkastuksiin.
Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

JANAKKALA. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän liittyen mahdolliseen rattijuoppoon tiistain vastaisena yönä kolmostielle. Ilmoituksen mukaan ajokaistoilla seilaava kuorma-auto oli ajamassa Tervakosken kohdilla Hämeenlinnan suuntaan.
Poliisipartio pysäytti kyseisen kuorma-auton, jota kuljetti nelikymppinen mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,25 promillea ja tämän lisäksi hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Asikkala Hämeen poliisilaitos Janakkala Kanta-Häme Lahti Padasjoki Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta