Hyppää sisältöön

Huumeratti Myllykoskella ja kolari Inkeroisissa

Julkaisuajankohta 15.5.2019 13.53
Tyyppi:Uutinen

Tiistaina 14.5.2019 kello 13.10 Myllykoskella Kotkan valtatiellä autoilija ilmoitti hälytyskeskukseen, että on ajanut noin 15 km toisen auton perässä, mikä seilaa välillä vastaantulevien kaistalla ja nopeus vaihtelee. Partio pysäytti auton Kymenlaakson tien alkuun ja kuljettajana toiminut mies puhalsi nollat. Huumepikatesti sitävastoin oli positiivinen amfetamiinille ja bentsodiatsepiinille. Mies vietiin POKS:aan verikokeeseen.

Keskiviikkona 15.5.2019 kello 9.45 Inkeroisissa Vehkaojantien ja VT 15 risteyksessä naiskuljettaja oli jättänyt noudattamatta väistämisvelvollisuutta ja lähti ylittämään tietä Marintien suuntaan mutta ei ollut huomannut etelän suuntaa ajavaa toista henkilöautoa, mikä hätäjarrutuksesta huolimatta oli törmännyt toisen auton oikeaan kylkeen. Risteykseen ryhmittynyt auto sai myös osuman. Kaikki autot vaurioituivat lunastuskuntoon ja kuljettajat ja kyydissä olleet vietiin sairaalaan tarkistettaviksi.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen