Hyppää sisältöön

Ihmiskauppatapaus, kilpa-ajot ja ääniuurnille tarvittavat asiakirjat poliisin viikossa

Julkaisuajankohta 5.3.2025 8.52
Tyyppi:Uutinen

Länsi-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi laajan tutkinnan, jossa kahta epäillään työperäisestä ihmiskaupasta useiden vuosien ajalta. Kerromme viikkotiedotteessa myös tunnelissa pidetystä ratsiasta ja Espoossa käynnistetystä tehovalvonnasta. Lisäksi muistutamme voimassaolevista henkilöllisyysasiakirjoista, joita tarvitaan äänestyspaikoilla alue- ja kuntavaaleissa.

Poliisi sai valmiiksi tutkinnan laajassa ihmiskauppatapauksessa

Länsi-Uudenmaan poliisi on tutkinut laajaa ihmiskauppaepäilyä, jonka tapahtumat sijoittuvat vuodesta 2016 aina alkuvuoteen 2024 saakka.

Kyseessä on kokonaisuus, jossa siivousalan työnantajaa epäillään työperäisestä ihmiskaupasta. Poliisi epäilee työnantajan käyttäneen hyväksi ulkomaalaisia työntekijöitä pääkaupunkiseudulla.

– Työntekijät ovat esimerkiksi työskennelleet pienellä palkalla saamatta lainkaan lepopäiviä tai lomia. Lisäksi asianomistajilta on jäänyt saamatta kokonaisuudessaan noin 350 000 euroa palkkoja, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Aapo Turpeinen.

Ulkomaalaiset työntekijät ovat olleet riippuvaisia työnantajasta monella tavalla, ja tätä poliisi epäilee työnantajan hyödyntäneen jatkaakseen toimintaansa. Työnantajan epäillään esimerkiksi uhkailleen työluvan peruuttamisella, mikäli työntekijä vaihtaa yritystä.

Erittäin laaja tutkintakokonaisuus on saatu päätökseen ja tapaus siirtyy nyt syyttäjälle. Poliisi epäilee kahta henkilöä muun muassa ihmiskaupasta ja työaikasuojelurikoksesta.

Kilpaa kaahanneet poliisin ratsiaan Leppävaarassa

Viikonlopun liikennevalvonnassa 28.2.-2.3. kelit olivat keväiset. Mukavat olosuhteet lisäävät valitettavasti kuitenkin ylinopeuksia, ja etenkin yhtenä valvontaöistä jouduimmekin puuttumaan kaahaamiseen useasti.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisi piti Kehä I:n tunnelissa Leppävaarassa ratsian. Ratsiassa työskennelleen mukaan tunneli oli "kuin öinen Le Mans", johon jotkin kuljettajat olivat saapuneet raskaalla kaasujalalla.

Paikan nopeusrajoitus on 60 km/h, mutta esimerkiksi kolme nuorta kaahasivat peräkanaa nopeudella 135 km/h. Kuljettajat päätyivät ajokieltoon ja tapahtunutta käsitellään myöhemmin käräjäoikeudessa törkeinä liikenneturvallisuuden vaarantamisina.

– Tunnelit ovat erityisen riskialttiita onnettomuuden sattuessa ja tästä syystä niissä on alennetut nopeusrajoitukset. Valitettavasti toteamme tunneleissa kuitenkin jatkuvasti poikkeuksellisen kovia ylinopeuksia, kertoo komisario Hannu Kontola.

Edellä mainittujen kolmen suuren ylinopeuden lisäksi mittasimme ratsian aikana tunnelissa 107-117 km/h nopeuksia, joiden seurauksina kirjasimme yhden törkeän vaarantamisen ja kaksi vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan.

Sen sijaan sunnuntain valvonnassa kuljettajat ajoivat pääasiassa asiallisilla nopeuksilla. Koko viikonlopun aikana kohtasimme muun muassa kuusi päihteiden alaisena ajanutta kuljettajaa ja kirjasimme 36 sakkoa tai liikennevirhemaksua.

Tarkista henkilöllisyysasiakirjasi ennen äänestämistä

Aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 13.4.2025. Äänestyspaikalla henkilöllisyys tulee todistaa Suomen viranomaisen myöntämällä, voimassa olevalla passilla, henkilökortilla tai ajokortilla.

Henkilöllisyysasiakirjojen voimassaolo on nyt siis hyvä tarkistaa. Mikäli asiakirjojen uusiminen on ajankohtaista, suuntaa osoitteeseen asiointi.poliisi.fi. Järjestelmä kertoo, mikäli asemalla asiointi on tarpeen.

Jos taas äänestäjällä ei ole edellä mainituista asiakirjoista mitään, voidaan hänelle myöntää maksutta väliaikainen henkilökortti. 

– Saadakseen väliaikaisen henkilökortin tulee asiakkaan asioida henkilökohtaisesti poliisilaitoksella uuden tai maksimissaan kuusi kuukautta vanhan kuvan kanssa. Tämä väliaikainen henkilökortti on voimassa ainoastaan äänestämiseen tarvittavan ajan verran, kertoo lupapäällikkö Erika Karjaluoto.

Poliisi lisäsi ennalta ehkäisevää tehovalvontaa Espoossa

Länsi-Uudenmaan poliisin valvonta- ja hälytyssektorilla pyritään ennakoivaan puuttumiseen. Jos toimialueen sisällä jonkin alueen häiriöt hetkellisesti korostuvat, pyrimme reagoimaan asiaan mahdollisimman nopeasti. Kun ongelmat ovat vielä pieniä ja hallittavissa, on puuttuminenkin tehokkaampaa.

Tällainen havainto tehtiin viime viikkojen aikana Sellon kauppakeskuksen alueella Leppävaarassa. Poliisin tietojen mukaan yksittäisten nuorisoporukoiden toiminta aiheutti levottomuutta kauppakeskuksen lähiympäristössä.

Siksi poliisi käynnisti perjantaina 28.2. valvonnan, jonka aikana partiot jalkautuvat aktiivisesti keskukseen ja sen lähiympäristöön. Tavoitteena on olla näkyvästi esillä ja puuttua mahdolliseen häiriökäyttäytymiseen. Tehostettu toiminta jatkuu, kunnes valvonnan vaikutukset näkyvät.

Valvontatyön tekeminen muiden hälytystehtävien ohella kuuluu kenttäpoliisin tavalliseen toimenkuvaan. Lisäksi poliisi valvoo teemaluontoisesti siellä, missä sille nähdään tarvetta. Poliisi muistuttaa, että kyse on varhaisesta puuttumisesta, eikä valvonta tarkoita sitä, että alue olisi yleisesti turvaton. Esimerkiksi Sellon alueella onkin edelleen turvallista asioida ja liikkua.

Liikenne Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uusimaa Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta