Hyppää sisältöön

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote

Julkaisuajankohta 27.12.2018 14.28
Tyyppi:Uutinen

Vantaan alue

Paritalomurto Korsossa

Vantaa, Korso, 22.12.2018 - 26.12.2018

Vantaan Korsossa oli murtauduttu joulunaikaan paritaloon molempien asuntojen asukkaiden ollessa matkoilla. Asunnosta oli anastettu ainakin useita televisioita ja muuta kodin elektroniikkaa. Poliisi suoritti paikalla teknistä tutkintaa.

Ajo-oikeudeton törkeästä rattijuopumuksesta epäilty jäi kiinni Martinlaaksossa

Vantaa, Kivivuorentie, 27.12.2018 klo 2.00

Poliisipartio sai havainnon henkilöautosta, josta oli ilmoitettu jo aiemmin illalla hätäkeskukseen. Ilmoituksen tekijät olivat epäilleen kuljettajan olevan päihtynyt. Partio pysäytti auton ja sitä kuljettaneelle keski-ikäiselle vantaalaismiehelle tehtiin puhallustesti, jonka tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Mies tuotiin poliisiasemalle ja hänelle tehtiin tarkkuusalkometrikoe. Sen tulos oli 0,79 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Koska miehellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta, häntä epäillään rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kerrostalon alaoven lasi rikottu Hakunilassa

Vantaa, Kaviopolku, 27.12.2018 klo 1.45

Poliisille tehtiin hälytys Vantaalla torstaina aamuyöllä rikotusta kerrostalon alaoven lasista. Ilmoituksen mukaan lasin rikkonut nuori mies oli viipynyt rapussa muutaman minuutin ja poistunut sitten paikalta. Poliisi otti tapahtumapaikan läheisyydestä kiinni vuonna -95 syntyneen espoolaisen miehen, jolla oli kädessään verta ja tuore haava. Hänet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä ja poliisi suoritti asiassa teknistä tutkintaa. Miestä epäillään vahingonteosta. Hän on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen