Hyppää sisältöön

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote

Julkaisuajankohta 4.9.2019 15.42
Tyyppi:Uutinen

Vantaan alue

Päihtynyt kuljettaja kaahasi taajamassa 90 km/h

Vantaa, Kivivuorentie, 3.9.2019 klo 15.55

Sivulliset tienkäyttäjät ilmoittivat hätäkeskukseen henkilöautosta, jonka kuljettajan epäilivät olevan päihtynyt. Poliisi teki havainnoin autosta, kun se ajoi Raappavuorenrinteellä nurmikkoalueen yli kevyenliikenteen väylälle ja siitä Laajavuorenkujalle.

Partio lähti tavoittamaan autoa ja mittasi sille nopeudeksi 90 km/h alueella, jossa voimassa oleva nopeusrajoitus on 40 km/h. Ajoneuvo teki vaarallisia ohituksia alueella, jossa on risteyksiä ja suojateitä.

Poliisi onnistui pysäyttämään auton Kivivuorentiellä. Auto kuljetti vuonna 2000 syntynyt mies, jolla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hän vaikutti sekavalta ja hän kertoi poliisille käyttäneensä huumaavia aineita ennen ajoon lähtöä. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä rattijuopumuksesta.

Murtomiehiä Korsossa

Vantaa, 3.9.2019 klo 23.48

Vantaalla murtauduttiin Korsossa päivittäistavaraliikkeeseen ikkuna rikkomalla. Tekijöinä oli kolme miestä, jotka sieppasivat kaupasta nopeasti alkoholijuomia ja poistuivat paikalta. Paikalla suoritettiin teknistä tutkintaa. Tekijöitä ei etsinnöistä huolimatta tavoitettu. Asiaa tutkitaan varkautena.

Aamuvarhaisella liikkeellä olleet tyynyvarkaat jäivät kiinni Petikossa

Vantaa, 4.9.2019 klo 5.30

Vantaalla jäi erään huonekaluliikkeen aidatulta alueelta kiinni varkaissa ollut kaksikko. Vuonna 1979 syntynyt nainen ja vuonna 1968 syntynyt mies olivat liikkeellä pakettiautolla. Vartijat olivat huomanneet alueelle tunkeutuneet asiattomat hiippailijat ja soittaneet asiasta hätäkeskukseen. Nainen oli ottanut huonekaluliikkeen ulkomyyntialueelta ison tyynyn, jota oli juuri kantamassa autoon, kun poliisipartio saapui paikalle. Molemmat otettiin kiinni ja heitä epäillään varkauden yrityksestä.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen