- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa neljä kiinniotettua
Itsenäisyyspäivän mielenosoitukset sujuivat pääosin rauhallisesti. Kiinniottoja oli aiempaa vähemmän.
Poliisi on turvannut itsenäisyyspäivän juhlintaa sekä etukäteen ilmoitettuja mielenosoituksia pääkaupungissa. Poliisin omien ajoneuvojen lisäksi Helsingissä on Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kalustoa sekä henkilöstöä.
Poliisi otti itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin liittyen kiinni neljä henkilöä. Heitä epäillään muun muassa vahingonteosta, virkamiehen vastustamisesta, kunnianloukkauksesta ja haitanteosta.
Itsenäisyyspäivän aikana järjestettiin useampi rauhallisesti sujunut mielenilmaus eri puolilla Helsingin keskustaa.
Poliisi piti mielenosoitukset erillään Töölöntorilla yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi
Helsinki ilman natseja -mielenosoitus ei tänä vuonna tehnyt poliisille lainkaan mielenosoitusilmoitusta.
Koska mielenosoituksen järjestäjien kanssa ei etukäteen voitu neuvotella sopivasta mielenosoituspaikasta, poliisi eristi Töölöntorin ympäristön laajasti ennakkoon.
Tarkoituksena oli estää kahden erimielisen mielenosoituksen kohtaaminen. Eristys toimi, eivätkä mielenosoittajat päässeet kohtaamaan toisiaan. Tilanne pysyi hyvin poliisin hallinnassa.
Hyvän erityksen ansiosta myös kiinniottoja oli aiempia vuosia vähemmän. Poliisi otti kiinni yhteensä vain neljä henkilöä.
Poliisin arvion mukaan Helsinki ilman natseja -mielenosoituksessa oli noin 2500 henkilöä ja 612-soihtukulkueessa 700 osallistujaa.
Poliisin tehtävä on turvata tapahtumien sujuvuus, yleinen järjestys ja turvallisuus sekä kansalaisten mielenosoitusoikeus. Työ alkaa jo hyvissä ajoin ennen mielenosoituksien alkamista neuvottelemalla. Mikäli suurista mielenosoituksista ei tehdä ilmoitusta, poliisi ei voi ennakkoon pyrkiä löytämään kaikille parasta mahdollista vaihtoehtoa.
– Perusoikeudet kuuluvat kaikille ja ne toteutuvat täysimääräisinä, kun mielenilmaisukokonaisuudet suunnitellaan yhteistyössä poliisin kanssa, Helsingin poliisin hälytys- ja valvontayksikön johtaja, ylikomisario Jere Roimu sanoo.
Vaikka laajemmilta yhteenotoilta vältyttiin, täysin häiriöittä mielenosoitukset eivät sujuneet.
Rautatientorilta kello 16 lähteneessä Suomi herää -mielenosoituskulkueessa oli mukana pyrotekniikkaa, jonka käyttöön poliisi puuttui. Mukana oli noin 350 henkilöä. Paikalta poistettiin kaksi vastamielenosoittajaa, joista yksi otettiin kiinni rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi ja toinen poistettiin paikalta.
Helsinki ilman natseja -mielenosoitus hidasti hälytystehtävällä ollutta ambulanssia pääsemään kohteeseen.
Poliisin tietoon on tullut ainakin yksi tilanne, jossa joukkojen hallintaan osallistunutta viranomaista päin on heitetty kivellä. Heittäjä on ollut osa Helsinki ilman natseja -mielenosoitusta. Poliisin tiedossa on ainakin yksi epäilty pahoinpitely. Mielenosoittajilla oli hallussaan pyroteknisiä soihtuja, joita poltettiin väkijoukossa.
Lisäksi poliisin kalustoon kuuluvaa partioautoa töhrittiin.
Satamasta käännytettiin ennakkoon
Poliisi käännytti perjantaina yhdeksän Ruotsista Suomeen pyrkinyttä henkilöä. Itsenäisyyspäivänä Suomenlahden merivartiosto käännytti kaksi henkilöä takaisin Viroon. Henkilöiden epäiltiin aiheuttavan häiriöitä ja vaaraa itsenäisyyspäivän tapahtumissa.
Töölöntorin ympäristö tyhjeni mielenosoittajista kello 19.30 jälkeen ja poliisi purki torin eristyksen.
Muualla kaupungissa itsenäisyyspäivää on vietetty rauhallisesti ja häiriöittä. Poliisi sekä yhteistyöviranomaiset toimivat paikalla niin kauan kuin tarpeellista.
socialShareGray