Janakkalassa rattijuoppo yritti tekeytyä matkustajaksi huonolla menestyksellä

Julkaisuajankohta 25.5.2024 9.21
Uutinen

Hämeen poliisilla vilkas vuorokausi. Poliisilla oli tehtäviä 341 kappaletta.

Perjantaina klo 10:40 Hämeenlinnassa Tuuloksentiellä partiota vastaan tuli henkilöauto, jonka nopeudeksi mitattiin 125 km/h, rajoituksen ollessa 60 km/h. Autoa kuljetti ajokiellossa oleva noin 35-vuotias mies. Miehellä on aikaisempia kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta vuoden sisällä 5 kappaletta. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lauantaina hieman puolen yön jälkeen Janakkalassa Valtatie 3:lla partio havaitsi kohti pohjoista menevän henkilöauton. Henkilöauton nopeus oli 70 km/h 120 km/h rajoitusalueella ja auto seilasi molemmilla kaistoilla käyden välillä pientareen puolella. Auto pysäytettiin Turengin liittymään. Auton pysähtyessä kuljettaja hyppäsi apukuskin paikalle ja kiisti ajaneensa autoa, eikä myöskään suostunut puhaltamaan alkometriin. Kuljettajana toimineen noin 25-vuotiaan miehen selitys hieman ontui, koska autossa ei ollut edes muita henkilöitä. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti oli positiivinen amfetamiinille ja myöhemmin hän suostui puhaltamaan alkometriinkin ja sen tulos oli 1.96 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Mies tuotiin Hämeenlinnan poliisivankilaan.

Lauantai yönä klo 01.19 poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Orimattilaan Heinämaantielle. Ilmoitustietojen mukaan henkilöauto on katollaan ojassa. Partion päästyä tapahtumapaikalle henkilöautoa kuljettanut noin 70-vuotias mies oli ambulanssissa saamassa hoitoa otsassa olevaan haavaan. Mies puhalsi alkometriin 1.68 promillea. Mies kertoi ajaneensa Heinämaantietä Orimattilan suunnasta kohti Villähdettä ja jotenkin auto ajautui ojaan. Mies jäi sairaalaan seurantaan ja auto vaurioitui lunastuskuntoon. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Hämeen poliisilaitos Hämeenlinna Janakkala Liikenne Orimattila Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta