Hyppää sisältöön

Järjestäytyneiden rikollisorganisaatioiden epäillään kuljettaneen ja levittäneen Suomeen suuren määrän huumausaineita

Julkaisuajankohta 12.2.2025 12.00
Uutinen

Liettualaisen järjestäytyneen rikollisuuden organisaation epäillään salakuljettaneen huumausaineita Suomeen syyskuusta 2023 marraskuuhun 2024. Esitutkinnan mukaan huumausaineet salakuljetettiin pääosin Ranskasta henkilö- ja pakettiautoissa.

Juttujen tutkinnasta ovat vastanneet yhteistyössä Tulli ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. Liettualaisen ryhmän epäillään tuoneen maahan huumausaineita useissa erissä ja välittäneen ne vastaanottajille levitystä varten. 

Esitutkinnan mukaan huumausaineet kuljetettiin Suomeen Tornion ja Turun kautta. 

– Tässä rikoskokonaisuudessa käytettiin perinteistä salakuljetustapaa, eli huumausaineet kätkettiin joko ajoneuvoissa kyydissä olleisiin matkatavaroihin tai ajoneuvoihin varta vasten rakennettuihin kätkötiloihin. Salakuljettajat ajoivat autoilla Suomeen Ruotsin kautta, oletettavasti peittääkseen matkareittiä, kertoo Tullin osalta tutkinnasta vastannut tutkinnanjohtaja Janne Kallio.

Tutkittavina olevissa tapauksissa salakuljettajat luovuttivat Suomeen saapumisen jälkeen huumausaineet vastaanottajille pääosin Länsi-Uudenmaan alueella. Huumausaineita levitettiin sen jälkeen koko Suomen alueelle. 

Huumausaineiden vastaanottajat ja levittäjät ovat olleet pääosin Suomessa asuvia Venäjän ja Viron kansalaisia.

Suomeen tuotiin Subutexiä, kokaiinia, amfetamiinia ja marihuanaa

Rikoskokonaisuudessa Suomeen kuljetettiin kaikkiaan yli 350 000 Subutex-tablettia, yli 10 kiloa kokaiinia, yli 52 kiloa amfetamiinia ja 60 kiloa marihuanaa. Näistä määristä takavarikoitiin Suomessa ja Ruotsissa esitutkinnan aikana yhteensä 82 586 Subutex-tablettia, 1,15 kg amfetamiinia, 139 g kokaiinia ja 1,8 kg hasista. Lisäksi esitutkinnan aikana takavarikoitiin 169 180 euroa käteistä rahaa. 

Takavarikoitujen ja levitykseen päätyneiden huumausaineiden arvo katukaupassa on yhteensä noin 13 miljoonaa euroa.

Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna kaikkiaan 14 henkilöä törkeästä huumausainerikoksesta epäiltynä. 

– Esitutkinnassa on selvinnyt, että toimintaa on johdettu kokonaisuudessaan ulkomailta, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Kuure Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksesta.

Esitutkintakokonaisuudet ovat siirtyneet syyteharkintaan tammikuun aikana. 
 

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uusimaa Uutinen