- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Kaahareita kesälaitumella
Hämeen poliisin alueella tehtävämäärät ovat varsin maltilliset viikonlopun ajankohta huomioon ottaen. Yövuorossa tehtäviä oli 57 Päijät-Hämeessä ja 63 Kanta-Hämeessä.
Kovia ylinopeuksia ajettiin eri puolilla piiriä ja kovan nopeuden epäillään olevan syynä myös lauantaiaamuna kahden henkilön loukkaantumiseen johtaneessa ulosajossa Janakkalassa valtatiellä 3. Paikalla oli useita poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköitä sekä pelastushelikopteri. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
HÄMEENLINNA: Tiiriössä marketalueen pihassa tapahtui liikennevahinko perjantaina aamupäivällä. Ilmoittajan mukaan varttuneempi miesautoilija oli yrittänyt mahduttaa autoaan kapeammasta välistä, mitä auton leveys edellytti. Miesautoilija oli kolhaissut toista pysäköityä autoa. Paikalle kutsuttu poliisipartio totesi miehen olevan törkeän rattijuopumuksen lukemat ylittävässä humalassa. Mies kuljetettiin poliisiasemalle tarkkuusalkometrille ja hänet vapautettiin välittömien esitutkintatoimien jälkeen.
Lauantaiaamuna poliisipartio päätti pysäyttää keskustan alueelta liikkeelle lähteneen henkilöauton. Ennen poliisipartion pääsyä auton kantaan, sen kuljettaja suuntasi valtatielle kohti etelää ja alkoi kiihdyttää voimakkaasti. Poliisipartiolle ei vielä tässä vaiheessa ollut pysäytysvaloja päällä. Kiihdyttäjä nosti nopeuttaan aina lähes 200 km/h asti. Poliisipartion kytkiessä hälytys- ja pysäytysvalot kaahari ajoi vielä pari kilometriä ennen kuin pysähtyi. Auton kuljettajaksi paljastui nuorehko pälkäneläisnainen. Hänellä oli kyydissään kolme matkustajaa. Nainen määrättiin ajokieltoon.
HEINOLA: Liikennepoliisin partiot mittasivat perjantaina iltapäivällä nelostiellä kaksi törkeää nopeuden ylitystä lyhyen ajan sisään. Ensimmäinen kaahari oli nuorehko joutsalaismies, joka ylitti nopeusrajoituksen 55 km/h:lla tunnissa. Mies oli ohittamassa ohituskaistalla kolmea autoa pohjoisen suuntaan mennessä. Miehellä oli kyydissään yksi matkustaja. Toinen kaahari ajoi myös Pääsinniemessä pohjoisen suuntaan ja ylitti ohituskaistalla suurimman sallitun nopeuden ohittaessaan ajoneuvojonoa. Ylinopeutta mitattiin 52 km/h. Tällä keski-ikäisellä helsinkiläismiehellä ei ollut matkustajia kyydissään. Molemmat kaaharit määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
ASIKKALA: Vääksyssä liikkuneen poliisipartion mielenkiinto kohdistui perjantaina illalla mopoon, jonka kyydissä oli kaksi henkilöä. Poliisin havaittuaan mopon kuljettaja kiihdytti voimakkaasti yrittäen karkuun. Teko jäi yritykseksi, lyhyen ajon jälkeen mopon kuljettajan luovutti ja pysäytti ajoneuvonsa. Kuljettajaksi paljastui 14-vuotias poika. Kyydissä oli toinen samanikäinen poika. Moposta poistettiin rekisterikilvet ja se määrättiin katsastukseen, koska mopo kulki laittomia nopeuksia. Pojat toimitettiin vanhempiensa hoiviin. Kuljettajan ollessa alle 15-vuotias sakkoa ei voitu kirjoittaa, mutta mopon virittämisestä seuraa isot, noin tuhannen euron maksut.
LAHTI: nuori lahtelaismies autoili lauantaiaamuna Jalkarannantiellä kaverinsa omistamalla henkilöautolla. Alkometrikoe osoitti kuitenkin törkeän rattijuopumuksen lukemia, joten miehen matka keskeytyi tähän. Auton omistaja istui apukuskin paikalla, joten seuraamuksia on luvassa hänellekin. Kuljettaja määrättiin tarkkuusalkometrikokeen jälkeen ajokieltoon.