Hyppää sisältöön

Kaaharit valvonnassa pääkaupunkiseudulla

Julkaisuajankohta 31.7.2016 5.16
Tyyppi:Uutinen

Pääkaupunkiseudun poliisilaitokset valvoivat viikonlopun aikana tehostetusti ajonopeuksia. Valvonnan kohteena olivat erityisesti suuret ylinopeudet ilta- ja yöaikaan. Valvontaa painotettiin alueen pääväylille ja paikkoihin, joissa erityisesti nuoret kuljettajat ovat poliisin omien havaintojen ja yleisöilmoitusten mukaan ajaneet huomattavia ylinopeuksia.

Liikenneonnettomuustilastojen mukaan juuri keskikesän aika, hyvät keliolosuhteet ja viikonlopun vapaa-ajan liikkuminen ovat riskialtein ajankohta vakaviin suistumisonnettomuuksiin. Syinä näihin ovat liian usein nuori kokematon kuljettaja, huomattava ylinopeus, mahdollinen kilvanajotilanne ja samanikäinen seurue, joka asettaa kuljettajalle suorituspaineita.

Valvonnassa puututtiin etupäässä moottoripyörien ja autojen ylinopeuksiin. Kaiken kaikkiaan sakkoja kirjoitettiin 130 kpl. Törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen epäillään syyllistyneen 14 kuljettajan. Heidän osaltaan asian käsittely jatkuu esitutkinnassa ja tuomioistuimessa. Ajokieltoon määrättiin yhteensä 76 kuljettajaa.

Suurimmat nopeusylitykset olivat viikonlopun aikana; 209 km/h ja 210 km/h molemmat nopeudet mitattiin Turunväylällä Espoossa Lommilan kohdalla. Alueella on 100 km/h nopeusrajoitus.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella mitattiin 136 km/h ja 137 km/h nopeudet alueella, jossa on 60 km/h nopeusrajoitus.

Valvonnan yhteydessä tavattiin myös:

– rattijuoppoja 4

– etsintäkuulutettuja 2

– ajo-oikeudettomia 4

– muuta mielenkiintoista: Helsingissä tavattiin yksi väärennetty ajokortti, josta tehtiin rikosilmoitus.

Tulosten perusteella valvonnalle on selkeää tarvetta ja poliisi tekee vastaavia iskuja myös vastaisuudessa.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen