Hyppää sisältöön

Kaakkois-Suomen poliisilaitosta koskettanut lakko päättyi yöllä - poliisitoiminta jatkuu nyt normaalisti

Julkaisuajankohta 25.4.2025 16.09
Tyyppi:Uutinen

Lakko alkoi tiistaina 22.4.2025 kello 00.01 ja päättyi torstaina 24.4.2025 kello 23.59.

Kaakkois-Suomen poliisi hoiti lakon aikana suojelutyön, eli ne tehtävät, jotka ovat välttämättömiä kansalaisten hengen tai terveyden vaarantumisen ehkäisemiseksi tai sellaisen omaisuuden suojelemiseksi, joka työtaistelun johdosta erityisesti vaarantuisi. 
Lakon aikana poliisin resurssit olivat selkeästi pienemmät kuin normaaliolosuhteissa.

-Suojelutyön piiriin kuuluvia tehtäviä oli hoitamassa joukko erittäin kokeneita ja ammattitaitoisia poliiseja. Henkilöstömme suoriutui tehtävistään hienosti huolimatta siitä, että resurssit olivat tavallista niukemmat, sanoo Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Kari Hyyryläinen

Nyt poliisilaitoksessa on palattu jälleen arjen työhön ja vahvuudet ovat normaalilla tasolla. Lupahallinnossa, kentällä ja rikostutkinnassa ollaan ihmisten tavoitettavissa tavalliseen tapaan, mutta lakon vaikutukset tulevat näkymään joidenkin viikkojen ajan. 

-Erityisesti rikostutkinnassa ja lupahallinnossa kasautui töitä lakon jälkeisenä aikana tehtäväksi. Tällä hetkellä poliisilaitoksessamme on avoimena noin 7500 rikosasiaa ja lakko lisää tuota avointen rikosasioiden määrää jonkin verran. Lupahallinnon osalta arviomme on, että noin 400 ihmisen lupapalvelut viivästyivät lakon vuoksi, apulaispoliisipäällikkö kertoo.

-Toivomme, että asiakkaamme ymmärtävät tilanteen ja suhtautuvat maltillisesti mahdollisiin viiveisiin. Toivotamme kaikille turvallista viikonloppua.

Mistä lakossa oli kyse?

Valtion työmarkkinalaitokselle tuli 7.4. poliisia koskeva työtaisteluilmoitus, joka koskee Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen kaikkia tehtäviä. Lakko koskee Valtion työmarkkinalaitoksen, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ja Ammattiliitto Pro ry:n välisen valtion virka- ja työehtosopimuksen solmimista. Työtaistelussa ei ole kyse poliisin eikä Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen henkilöstön vastalauseesta työnantajaa kohtaan. 

Tiistaina 22.4.2025 tuli ilmoitus myös Kaakkois-Suomen poliisilaitosta koskevasta uudesta lakosta, joka toteutuessaan alkaisi 8.5.2025 kello 00.01 ja päättyisi 9.5.2025 kello 23.59. Mikäli lakko toteutuu, tiedotamme siitä erikseen. 

Kaakkois-Suomen poliisilaitos Poliisin lupapalvelut Poliisin toiminta ja kehittäminen Uutinen