Kaksi kolaria haittaa liikennettä Etelä-Savossa

Julkaisuajankohta 30.11.2021 13.26
Uutinen

Erittäin huono ajokeli vaikeuttaa tieliikennettä Itä-Suomessa ja tällä hetkellä kaksi Etelä-Savon alueella tapahtunutta liikenneonnettomuutta hidastaa liikennettä Mikkelissä ja Pieksämäellä.

Mikkelin Pieksämäentiellä on tapahtunut onnettomuus noin klo 12.20, jossa osallisina on kaksi henkilöautoa sekä raskas ajoneuvoyhdistelmä. Kyseisellä paikalla pelastustyöt ovat käynnissä ja liikenne on kokonaan poikki, koska raskas yhdistelmä on poikittain tiellä. Onnettomuuspaikka on noin kaksi kilometriä Kantalantien ja Pieksämäentien risteyksestä etelään. Paikalle on tilattu hinausapua, jonka saapumisen arvioitu odotusaika on noin kaksi tuntia. Poliisi selvittää onnettomuuden syytä.

Samoihin aikoihin Pieksämäellä Mikkelintien ja Vehmaskyläntien risteyksessä tapahtui puutavara-auton ja jakeluauton välinen peräänajo-onnettomuus. Tuolla paikalla liikenne sujui onnettomuuspaikan ohitse aluksi yhtä kaistaa, mutta nyt molemmat kaistat ovat käytössä. Poliisi on ohjaamassa liikennettä ja selvittää onnettomuuden syytä. 

 

Etelä-Savo Itä-Suomen poliisilaitos Liikenne Mikkeli Pieksämäki Uutinen