Keskusrikospoliisi tutkii epäiltyä törkeää henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua Turussa. Rikoksesta epäiltynä on vangittu kaksi henkilöä.
Lounais-Suomen poliisilaitoksen valvonta- ja hälytyssektorin partiot ottivat kiinni 8.2.2025 kaksi miestä Turun keskustan tuntumassa.
– Rikoksesta epäillyt tavoitettiin poliisin omien toimenpiteiden ansiosta. Nopeiden alkutoimien ansiosta pystyttiin todennäköisesti estämään vakavampi rikos, joka olisi poliisin esitutkinnassa keräämän tiedon perusteella kohdistunut yhteen, epäiltyjen ennakkoon valitsemaan henkilöön, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Juha-Pekka Karkkola Keskusrikospoliisista.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi kaksi Ruotsin kansalaista todennäköisin syin epäiltyinä törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta 12.2.2025.
Asian esitutkinta on vielä kesken, joten rikosepäilyn sisällöstä ei voi lausua tässä vaiheessa enempää. Asiassa tehdään tiivistä yhteistyötä Ruotsin poliisiviranomaisten kanssa. Asiasta tiedotetaan tarvittaessa lisää esitutkinnan valmistuttua kevään 2025 aikana.