Kännyköiden ja turvavöiden käytön valvontaa, kotihälytystehtäviä ja väkivaltarikoksia Itä-Uudellamaalla

Julkaisuajankohta 12.4.2022 12.58
Uutinen

Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisia työllistivät valtakunnallinen turvalaite- ja tarkkaamattomuusvalvonta, häiriökäyttäytymiset ja kotihälytystehtävät. Lisäksi nuorten tutkintaryhmässä on tutkittavana rikoskokonaisuus, missä alaikäisen, reilu viisitoistavuotiaan nuorukaisen, epäillään syyllistyneen kolmeen vakavaan rikokseen maaliskuun aikana.

Kännyköiden ja turvavöiden käytön valvonta tuotti tulosta

Liikennepoliisisektorin sekä valvonta- ja hälytystoimintasektorin partiot osallistuvat viime viikolla koko viikon kestävään valtakunnalliseen turvalaite- ja tarkkaamattomuusvalvontaan. Isossa kuvassa matkapuhelimen käytön liikenteessä sekä turvavyön käyttämättä jättämisen valvonnan tavoitteena oli muun muassa lisätä liikenneturvallisuutta ja vähentää vakavia loukkaantumisia.

– Tulokset kertovat, että tämänkaltaiselle valvonnalle oli todellakin tarvetta. Poliisilaitoksemme alueella, eri kuntien ja kaupunkien alueilla, valvottiin 63 eri kertaa. Turvavöiden käyttämättä jättämisiä havaittiin 146, matkapuhelimen käyttöä liikenteessä 74 ja epäkuntoisia ajoneuvoja 49. Tämän lisäksi havaittiin muutamia muita rikkeitä, kertoo komisario Asko Sartanen.

Useille kuljettajille määrättiin ajokieltoja

Viime viikonloppuna poliisilaitoksemme alueella mitattiin taas kovia ylinopeuksia ja useita kuljettajia määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

– Vakavasta piittaamattomuudesta liikenneturvallisuutta kohtaan epäillään 15 kuljettajaa ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta yhtä kuljettajaa. Tämän lisäksi kahden kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kahden kuljettajan kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, Sartanen jatkaa.

Kevään tulo näkyy yleisten paikkojen vilkastumisena sekä hälytystehtävien tasaisempana virtana

Kevään tulo näkyy poliisin tehtävissä etenkin viikonloppuiltaisin- ja öisin, jolloin tehtäviä riittää aina aamulle saakka.

– Viime viikolla Itä-Uudellamaalla hoidettiin hieman yli 1500 erilaista poliisitehtävää, joista lähes puolet painottui perjantain ja sunnuntain välille. Varsinkin viikonloppuyöt olivat poliisitoiminnan kannalta vilkkaita. Pahoinpitelyt, rattijuopumukset, häiriökäyttäytymiset ja kotihälytystehtävät pitivät partiot kiireisinä aina aamun pikkutunneille saakka, kertoo komisario Jarmo Ojala.

Erilaisten henkilön suojaan liittyvien tehtävien osuus viikon kokonaismäärästä on suuri, lähes kolmannes. Tämä kuvaa selvästi sitä, miten osalla ihmisiä menee entistä huonommin. Pahoinpitelyrikosten ja ryöstöjen määrissä ei viime viikolla tapahtunut merkittävää muutosta.

– Tämän lisäksi poliisin partioita työllistivät omaisuustehtävät, virka-apujen hoitaminen, etsintäkuulutettujen haku, liikenteestä aiheutuvat tehtävät sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvonta paikoissa missä ihmisiä liikkuu ja oleskelee, Ojala jatkaa.

– Viime viikon varsin hyvä ajokeli lienee syynä siihen, että erilaisia kolareita tai muita liikenteeseen liittyviä tehtäviä poliisilla oli viime viikon aikana vain 30, joista eläinkolareita kaksi, summaa Ojala.

Pyöräilykausi alkanut - poliisi muistuttaa lukituksen ja tunnistetietojen tärkeydestä

Pyöräilykausi on nyt startannut toden teolla ja sitä myöden myös pyörävarkaiden sesonki.

– Pyörien hyvään lukitukseen kannattaa satsata ja pyörien tunnistetiedot on hyvä kuvata talteen, vaikka kännykän muistiin, kehottaa rikoskomisario Krista Vallila.

Kaiken hintaisia, mutta etenkin arvokkaita pyöriä lähtee varkaiden matkaan ja niitä myydään eteenpäin. Ostajan tuleekin olla tarkkana mistä ja keneltä pyöränsä ostaa. Muun muassa perjantaina 8.4. noin klo 17.20 Keravalta sijaitsevan kauppaliikkeen edustalta anastettiin useamman tuhannen euron arvoinen sähköpyörä, joka onneksi palautui omistajalleen poliisin partion hyvän huomion ansiosta.

– Pyörävarkauksiin liittyvästä epämääräisestä toiminnasta voi ilmoittaa Itä-Uudenmaan poliisin alueella ositteeseen [email protected], Vallila muistuttaa.

Vakava väkivallanteko Vantaalla

Itä-Uudenmaan poliisilla on tutkittavana Vantaalla viime viikolla tapahtunut vakava väkivallanteko. Poliisin partio sai tehtävän Louhelaan keskiviikkona 6.4.2022. iltakahdeksalta ulkopuolisen henkilön soitettua hätäkeskukseen.

– Paikan päällä selvisi, että uhria oli mahdollisesti puukotettu pään alueelle. Uhri toimitettiin sairaalaan hoidettavaksi. Myös epäilty tekijä tavoitettiin kohteessa sijaitsevasta asunnosta ja hänet otettiin kiinni tapauksen selvittämiseksi, kertoo komisario Paavo Ritari.

– Epäilty vangittiin perjantaina 8.4. todennäköisin syin epäiltynä edellä mainittuun väkivallantekoon. Tapauksen tutkinta jatkuu meillä Itä-Uudenmaan poliisissa. Tutkimme tapausta rikosnimikkeellä tapon yritys, Ritari jatkaa.

Alaikäisen nuoren epäillään syyllistyneen kolmeen vakavaan rikokseen maaliskuussa

Alaikäisen, reilu viisitoistavuotiaan nuorukaisen epäillään syyllistyneen kolmeen vakavaan rikokseen maaliskuun aikana.

Tutkinta näiden epäiltyjen ryöstönä ja kahtena törkeänä pahoinpitelynä tutkittavan olevien rikosten osalta on hyvällä mallilla ja useimmat asianosaiset on jo kuultu tai kuullaan ihan lähiaikoina. 

– Ainakin toisen törkeän pahoinpitelynä tutkittavan teon epäilty oli kuvannut puhelimellaan. Videota tullaan käyttämään näyttönä asiassa, kertoo rikoskomisario Sampsa Aukio.

Kokonaisuudessa on tehty tiivistä yhteistyöstä erityisesti Vantaan kaupungin rikoksella oireilevien nuorten hankkeen kanssa sekä sosiaaliviranomaisten kanssa. Tekojen paljastuttua nuori sijoitettiin kiireellisesti.

– Tapauksia on tukittu meillä Itä-Uudenmaan poliisissa maaliskuun alussa aloittaneessa nuorten tukintaryhmässä, jossa tavoitteenamme on päästä katkaisemaan nuoren mahdollinen rikoskierre mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, Aukio jatkaa.
 

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Liikenne Poliisin ennalta estävä toiminta Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta