Hyppää sisältöön

Käsilaukkuvaras Keravalla

Julkaisuajankohta 6.2.2017 14.22
Tyyppi:Uutinen

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote 6.2.2017

Vantaan alue

Rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos

Vantaa, Raappavuorentie, 6.2.2017 klo 01.00

Poliisipartio pysäytti henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastusta varten. 29-vuotiaalle mieskuljettajalle suoritetun seulonta-alkometrikokeen tulos oli 0,00 promillea. Kuljettaja oli sekavan ja yliaktiivisen oloinen, joten hänelle suoritettiin huumepikatesti. Testin tulos oli positiivinen amfetamiinille. Kuljettaja vietiin verikokeisiin ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Järvenpään ja Keravan alue

5.2.2017 käsilaukkusieppaus Keravalla

Keravan keskustan alueella sunnuntaina noin klo 18 aikaan siepattiin 84-vuotiaan naisen käsilaukku. Epäiltynä on nuorehko tummiin pukeutunut poika. Teon jälkeen epäilty oli poistunut polkupyörällä Tapulitorin suuntaan. Asianomistaja menetti tapahtuman yhteydessä mm. matkapuhelimensa ja käteistä rahaa. Poliisin tiedossa on seitsemän muutakin samankaltaista tekoa ja juttujen tutkinta on keskitetty Järvenpäähän. Käsilaukkusieppauksiin liittyviä vihjeitä voi antaa numeroon 050-4563471.

Törkeä rattijuopumus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen

Tuusula 5.2.2017 klo 21.27

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen partio mittasi Tuusulassa Tuusulanväylää ajaneelle henkilöautolle nopeudeksi 93 km/h kun nopeus tällä paikalla on 60 km/h. Partio sai ajoneuvon pysäytettyä Korson liittymässä olleelle bussipysäkille. Kuljettajalle suoritettu poliisin seulonta-alkometrikoe antoi tuloksen 0.60 mg/l. Kuljettajalle annettiin tiedoksi määräys väliaikaisesta ajokiellosta.

Hyvinkään, Nurmijärven ja Jokelan alue

Törkeä rattijuopumus ja liikennerikkomus

Hyvinkää, Torikatu 4.2.2017 klo 16.15

Alle 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ajamalla henkilöautoa humalassa. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus holtittomasti liikkuvasta henkilöautosta. Poliisipartio tavoitti ilmoitetun henkilöauton ja näytti sille pysäytysmerkin hälytysvalolla ja pysäytysvalolla. Henkilöautoa kuljettanut mies jatkoi ajoaan kunnes pysähtyi kauppakeskuksen pysäköintihalliin. Autoa kuljettanut mies puhalsi tarkkuusalkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa saatiin poliisin haltuun. Mies otettiin kiinni kuulusteluja varten ja hänet kuulusteltiin seuraavana päivänä.

Törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta

Hyvinkää, Jussilankatu, 4.2.2017 klo 6.30

Alle 20-vuotiaan miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa humalassa ja vailla ajo-oikeutta. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan henkilöautoa kuljettanut mies oli ajaa ilmoittajan päälle Hyvinkään Paavolassa. Ilmoittaja oli nähnyt ja kuullut auton kaasuttelevan voimakkaasti ja jarruttavan voimakkaasti. Hän kuuli myös törmäykseltä kuulostavan äänen suunnasta jonne auto meni. Vähän myöhemmin hän näki autosta nousseiden henkilöiden menevän asuintaloon. Poliisipartio tavoitti auton omistajan kotoaan. Auton kuljettajaksi epäilty mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Mies kertoi käyttävänsä keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä ja polttaneensa kannabista muutama päivä aiemmin. Mies vietiin verikokeisiin veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen