Hyppää sisältöön

Kesäloma alkoi, poliisi turvasi nuorten juhlintaa

Julkaisuajankohta 4.6.2018 14.47
Tyyppi:Uutinen

Koulujen päättymistä on perinteisesti juhlittu Tampereella kokoontumalla Pyynikille Rosendahlin rantaan. Poliisi oli tänäkin vuonna paikalla yhdessä muiden viranomaisten ja kymmenien vapaaehtoisten kanssa valvomassa nuoria. Paikalla oli noin 6000 juhlijaa, sekä alaikäisiä että jo 18 täyttäneitä. Alkuilta kello kuudesta kymmeneen oli vilkkain, sen jälkeen väki alkoi poistua paikalta.

Poliisi joutui puuttumaan alaikäisten alkoholin hallussapitoon yhdeksän kertaa rannalla tai sen välittömässä läheisyydessä ja lisäksi muutaman kerran muualla Tampereella. Poliisin haltuun otettu alkoholi hävitettiin. Sakkoja ja rangaistusvaatimuksia kirjoitettiin paikan päällä 14 kappaletta. Sosiaaliviranomaisten haltuun luovutettiin neljä alaikäistä. Lisäksi jouduttiin puuttumaan muutamiin tappeluihin tai estämään niiden alkamista. Rikosilmoituksia alueelta kirjattiin neljä ja kiinniottoja tehtiin niin ikään neljä kappaletta.

Rosendahlin rannassa oli tänä vuonna kokeiluna tarjolla poliisin järjestämä keittoruoka, joka maistuikin paikalla oleville. Soppa-annoksia tarjoiltiin noin 600 nälkäiselle.

Jyväskylässä juhlinta painottui niin ikään järvimaisemiin, ja erityisesti Tuomiojärven rannassa poliisi joutui puuttumaan tappelunnujakoihin ja häiriön aiheuttamiseen. Muualla Jyväskylässä muutama alkoholia nauttinut alaikäinen puhutettiin, soitettiin vanhemmille ja passitettiin kotiinpäin. Kaiken kaikkiaan ilta sujui rauhallisesti.

Alaikäisenä tehdyistä teoista johtuvia lastensuojeluilmoituksia tehtiin viikonlopun aikana Tampereella viisi, Jyväskylässä neljä ja koko Sisä-Suomessa yhteensä 15 kappaletta.

Sisä-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen