Kesärenkaat, sähköskuutit ja puolitiehen jäänyt kuormaaja poliisin viikossa

Julkaisuajankohta 24.4.2024 16.21
Uutinen

Länsi-Uudenmaan poliisin viikkotiedotteessa kerromme käynnissä olevasta suojaamattomien tienkäyttäjien valvonnasta. Lisäksi tuomme esiin tiistaisen lumimyräkän aiheuttamat liikennetehtävät ja sen myötä kesärenkaiden vaihtamiseen liittyvät velvollisuudet. Kerromme myös tekijöiltä kesken jääneestä auto- ja kuormaajavarkaudesta.

Sähköskuutit ja suojatiesäännöt poliisin tarkastelussa tällä viikolla

Poliisi valvoo suojateitä tehostetusti ympäri Suomen 22.–26.4. Keskeistä on myös valvoa, miten suojaamattomat tienkäyttäjät noudattavat liikennesääntöjä. "Suojaamaton tienkäyttäjä" on termi, jolla tarkoitetaan esimerkiksi jalankulkijoita, pyöräilijöitä, sähköskuuttien kuljettajia ja muita heikommin suojattuja liikkujia, kuten mopoilijoita.

Tieliikenteen kuolonuhreista Suomessa suojaamattomia tienkäyttäjiä oli viime vuonna 33,5 prosenttia. Siksi tämän käyttäjäryhmän turvallisuuden ja toiminnan valvominen on tärkeää.

Länsi-Uudellamaalla pyrimme valvomaan kattavasti ja monipuolisesti koko poliisilaitoksen alueella. Esimerkiksi sähköskuuttien käytössä olemme havainneet lipsumista säännöistä. Monelta tuntuu unohtuvan esimerkiksi se, että sähköskuutilla ei saa kuljettaa matkustajia.

Suojatiesääntöjen noudattamisessa on lisäksi havaittu paljon parantamisen varaa. Muistutammekin, että suojatiellä olevalle tai sinne pyrkivälle jalankulkijalle on annettava esteetön kulku. Asiaan on syytä kiinnittää nyt erityistä huomiota takatalven saavuttua ja jarrutusmatkojen pidennyttyä. 

Kuormaajavarkaan saalis jumittui ojaan Kirkkonummella

Poliisi sai torstaiaamuna 18.4. tehtävän Kirkkonummelle. Ilmoituksen mukaan Herrlantien varrella ojassa oli kuormaaja, jota epäiltiin varastetuksi.

Kun partiomme pääsi paikalle, löytyi Avant-traktorikuormaaja puoliksi ojaan jumittuneena. Sen alla oli lastausrampit, joilla sitä mahdollisesti oli yritetty ojasta nostaa. Kuormaajan ovessa ja lukossa oli vääntämisen jälkiä. Ohjaamosta löytyi sinne kuulumattomia työkaluja.

Poliisi otti yhteyttä kuormaajan omistajan edustajaan, jolloin vahvistui, että kuormaaja tosiaankin oli aivan väärässä paikassa. Varastetun kuormaajan arvoksi arvioitiin 35 000–40 000 euroa. Poliisi tutkii nyt tapausta törkeänä moottorikulkuneuvon käyttövarkautena.

Autovarkaissa Espoossa ollut ei päässyt pakoon juoksemalla

Aikaisin aamulla 22.4. hätäkeskukseen tuli ilmoitus, jonka mukaan espoolaisen autoliikkeen valvontakameroissa tapahtui kummia. Kuvassa näkyi, kuinka tuntematon henkilö ajoi korjaushallista ulos henkilöauton ja meni takaisin sisään halliin. 

Partion tullessa paikalle henkilöauto oli tyhjäkäynnillä liikkeen katoksen alla. Poliisit huomasivat miehen, joka lähti partiota karkuun juoksemalla. Hän pakeni hetken, kunnes juoksukilpailun päätteeksi pysähtyi lopulta käskytyksen seurauksena.

Kiinniotetulta mieheltä löytyi tyhjäkäynnillä olleen auton avaimet sekä toisen ajoneuvon avaimet. Pihaan ajetusta autosta löytyi myös varastettu työväline. Kävi ilmi, että epäilty oli päässyt sisään rikkomalla nosto-oven lasin. Poliisi epäilee häntä muun muassa moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta.

Lukuisia tehtäviä tiistain lumimyräkässä – tunnetko kesärenkailla ajavan velvollisuudet?

Tiistaina 23.4. eri alueita koetellut takatalvi iski myös Länsi-Uudellemaalle. Poliisilaitoksen partiot hoitivat vuorokauden aikana yli kolmekymmentä liikenneaiheista hälytystehtävää. Valtaosa tehtävistä oli erilaisia suistumisonnettomuuksia tai peltikolareita. Tieliikenteen olosuhteet olivat luonnollisesti erittäin haastavat, mutta valitettavasti poliisi havaitsi myös, että useat autoilijat olivat liikkeellä kesärenkailla.

Vaikka laki itsessään ei edellytä huhtikuussa talvirenkaiden käyttöä edes talvisissa olosuhteissa, on uuden tieliikennelain tultua voimaan tienkäyttäjän vastuu rengasasioissakin korostunut. Tienkäyttäjällä on siis enemmän vastuuta huolehtia siitä, että renkaat ovat kelin mukaiset. Tähän vastuuseen sisältyy myös se, että tienkäyttäjä saa vaihtaa 1.4. lähtien kesärenkaat, mutta jos keli tai sää ei niiden käyttöön sovellu, niin silloin tienkäyttäjän huolellisuus ja varovaisuus korostuvat.

Poliisi ei lähtökohtaisesti sakota kesärenkailla ajamisesta huhtikuussa lumisilla teillä. Toki kehotamme olemaan ajamatta, jos keli ei ole sovelias kyseisille renkaille. Kesärenkailla ajaessa on noudatettava tieliikennelain mukaista, olosuhteiden edellyttämää varovaisuutta ja ajettava niin, että säilyttää ajoneuvon hallinnan kaikissa liikennetilanteissa.

Mikäli ajoneuvo esimerkiksi suistuu tieltä tai lopputuloksena on peltikolari, jossa kesärenkaiden käyttö on ollut myötävaikuttamassa vahingon tai vaaratilanteen syntymiseen, määrää poliisi todennäköisesti tilanteesta sakkorangaistuksen, koska edellä mainittua varovaisuusvelvoitetta ei ole riittävästi noudatettu.

Liikenne Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uusimaa Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta