- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Keskiviikon tiedote
Tapahtumia Sisä-Suomen alueelta
Partio kiinnitti huomiota Tampereella Lempääläntiellä ojaan ajettuun ajoneuvoon tiistaina iltapäivällä. Tapahtumapaikalle oli pysähtynyt henkilöauto, jonka kuljettajaksi ilmeni 1990-luvulla syntynyt mies. Hänelle suoritettu puhalluskoe ylitti rattijuopumuksen rajan ja lisäksi alustava huumepikatesti näytti positiivista tulosta. Miehellä ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeillä rattijuopumus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikos.
Akaassa Valtatiellä sijaitsevassa marketissa näpisteli parikymppinen nainen iltapäivällä. Nainen maksoi osan tuotteista ja poistui kassalinjojen ohi. Vartija otti naisen välittömästi kiinni, koska hän oli kerännyt laukkuunsa useita pienempiä tuotteita, jotka jäivät maksamatta. Kyseessä oli naisen kahdeksas anastusrikos vuoden sisään.
Jämsässä Seppolantiellä tapahtui hirvikolari kahdeksan jälkeen tiistai-iltana. Henkilöauto ajoi Seppolantietä Jämsän suunnasta kohti Hallia, kun hieman ennen Autiontien liittymää tielle juoksi hirvi kulkusuuntaan katsoen vasemmalta puolen tietä. Hirvi lensi törmäyksen voimasta auton katon yli ja jatkoi matkaansa metsään. Kukaan autossa olleista henkilöistä ei loukkaantunut tapahtuneessa, vaikka auto kärsi pahoja vaurioita törmäyksessä.
Noin 30-vuotias nainen näpisteli olutta Jyväskylässä Kauppakadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä hieman ennen iltayhdeksää. Nainen piilotti oluet laukkuunsa ja poistui kassalinjojen ohi maksamatta tuotteita. Kyseessä oli naisen seitsemäs anastusrikos vuoden sisään.
Partio pysäytti Tampereella Hikivuorenkadulla henkilöauton liikennetarkastusta varten kello 21.56. Kuljettajaksi ilmeni parikymppinen mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumusrajan ylittävän lukeman. Hetkeä myöhemmin poliisiasemalla suoritettu tarkkuusalkometrikoe vahvisti rattijuopumuksen. Mies määrättiin ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.
Parikymppinen mies asioi Jyväskylässä Syöttäjäntiellä sijaitsevassa marketissa hieman ennen sulkemisaikaa. Mies oli ottanut juomahyllystä alkoholituotteita ja piilottanut ne reppuunsa. Tuotteet jäivät maksamatta ja kiinniotto tapahtui vartijan toimesta kassalinjojen jälkeen. Kyseessä oli miehen kymmenes anastusrikos vuoden sisään.
Viitasaarella 4-tiellä, noin kilometri Hännilänsalmesta Jyväskylän suuntaan tapahtui kuorma-auton ja hirven välinen törmäys kello 02.55. Hirvi oli juossut tielle kulkusuuntaan katsoen oikealta ja osunut kuorma-auton vasempaan etukulmaan. Kuljettaja ei loukannut törmäyksessä itseään.