Hyppää sisältöön

Keskusrikospoliisi on edennyt Vihdin ampumistapauksen tutkinnassa

Julkaisuajankohta 22.6.2016 13.30
Tyyppi:Uutinen

Esitutkinta viime viikkoisen Vihdin ampumistapauksen tutkinnassa on edennyt ja kuva tapahtumista tarkentuu. Paikalla olleita poliisimiehiä on kuultu ja oikeuslääketieteelliset tutkimukset ovat tuoneet lisätietoa tapahtuneesta. Tapahtumapaikalla suoritetaan edelleen teknisiä tutkimuksia.

Ampuminen Vihdissä alkoi perjantaina 17.6.2016 noin kello 23.30, kun neljä poliisimiestä avasi ulko-oven asunnosta, jossa epäiltiin olevan aseistautuneen miehen. Alue oli ollut eristettynä pari tuntia, ja poliisi oli yrittänyt saada yhteyden asunnon sisällä olleeseen mieheen sekä hänen vaimoonsa. Mies alkoi ampua asunnosta ulko-ovella olevia poliisimiehiä kohti rynnäkkökiväärillä.

Poliisi vastasi tuleen ampuen useita laukauksia. Tutkinnassa on selvinnyt, että yksi poliisin ampumista luodeista osui mieheen, joka loukkaantui tilanteessa, mutta hän ei menettänyt toimintakykyään.

Yksi poliisimiehistä haavoittui heti ovea avattaessa epäillyn ampumasta rynnäkkökiväärin luodista ja hän siirtyi suojaan asunnon piha-alueelta. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Tomi Keskinen lähti vetäytymään tilanteesta auttaakseen vakavan vamman saanutta poliisimiestä. Tässä vetäytymistilanteessa mies ampui Keskistä selkään noin parin kymmenen metrin etäisyydeltä. Keskinen menehtyi heti keskivartaloon osuneesta luodista.

Kello puoli kahden aikaan yöllä poliisi löysi epäillyn ampujan kiinteistön pihalta. Hän oli siirtynyt asunnosta pihalle ja surmannut itsensä rynnäkkökiväärillä.

Koska poliisi on käyttänyt asetta epäiltyä kohtaan vastatessaan tulitukseen, on asiasta tehty ilmoitus Valtakunnansyyttäjänvirastoon. Kihlakunnansyyttäjä Heikki Wendorf on perehtynyt tapaukseen ja päätynyt siihen, että tässä vaiheessa käytettävissä olevan tiedon perusteella ei ole syytä epäillä kenenkään poliisimiehen syyllistyneen rikokseen Vihdin ampumistapauksen yhteydessä.

Keskusrikospoliisi Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen