Kiireinen vuorokausi Hämeessä

Julkaisuajankohta 21.8.2024 7.28
Uutinen

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisille varsin työntäyteinen. Tehtäviä on kertynyt kaikkiaan 219 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisi on työllistänyt mm. Riihimäen seudulla lauantaina alkaneen kadonneen nuoren etsinnät ja tiistai-iltana Heinolan seudulla alkaneet kadonneen muistisairaan etsinnät. Molemmat etsinnät jatkuvat edelleen aktiivisena.

LAHTI
Tiistaina aamupäivällä kello 10.25 aikaan poliisipartio pysäytti Ajokadulla henkilöauton, jonka rekisteritunnukset vaikuttivat omavalmisteisilta. Autoa kuljettanutta 1970-luvulla syntynyttä miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, ajoneuvorikkomuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies on syyllistynyt kortitta ajoon kahdeksan kertaa vuoden sisällä.
RIIHIMÄKI
Tiistaina iltapäivällä kello 15.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Koivukadun ja Lopentien risteyksessä. Poliisin alustavan selvityksen mukaan Koivukadun risteyksessä oli vasemmalta tullut henkilöauto törmännyt katua ylittävään sähköpotkulaudalla liikkeellä olleeseen henkilöön. Tämä oli kaatunut törmäyksen seurauksena auton konepellille ja siitä maahan. Autolla liikkeellä ollut mies oli käynyt potkulaudalla liikkeellä olleen luona, mutta oli poistunut paikalta ennen poliisin tuloa. Sähköpotkulaudalla liikkeellä olleen saamista vammoista ei ole tarkempaa tietoa. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
 

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Liikenne Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta