- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Kohellusta ja ikävyyksiä joka lähtöön
Perjantai-illan tapahtumia Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueelta:
Poliisipartio pysäytti klo 17.25 Orivedellä 9-tiellä liikennetarkastukseen henkilöauton, jota kuljetti 19-vuotias mies. Alkometripuhallus jäi alle rangaistavuuden rajan, mutta huumepikatesti osoitti positiivista tulosta amfetamiinille. Kuljettaja vietiin verikokeisiin rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta epäiltynä.
16-vuotiaan pojan mopoajelua Pihtiputaan keskustassa klo 18.35 tutkitaan mm. kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, ajoneuvorikkomuksena ja liikennerikkomuksena. Poliisipartion huomion kiinnitti kuljettajan vaaraa aiheuttava ajotapa matkan taittuessa etupyörä ilmassa. Mopo oli luokiteltava moottoripyöräksi, koska sen rakenteelliseksi nopeudeksi todettiin 76 km/h (sallittu max. 45 km/h), eikä pojan AMT-luokan ajo-oikeus riittänyt kyseiseen kulkupeliin. Asiasta kirjoitettiin sakko ja ajokielto.
22-vuotias nainen näpisteli Tampereen Koskikeskuksessa klo 19.55. Hän laittoi laukkuunsa kosmetiikkatuotteita ja pöytäkynttilän, jonka jälkeen poistui kaupasta maksua suorittamatta. Näpistyksen lisäksi tapauksessa ilmeni huumausaineen käyttörikos.
26-vuotias nainen näpisteli Tampereen Kalevassa sijaitsevassa marketissa klo 20. Kyseessä oli 17. kiinnijääminen näpistysrikoksesta vuoden sisään. Anastuksen kohteena oli tällä kertaa käsilaukku ja useita alushousupakkauksia.
Ajo-oikeudetonta 31-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 58-tiellä Mänttä-Vilppulassa. Hän ohitti tunnuksettoman poliisiauton pohjoisen suuntaan ajaessaan klo 20.13. Miehen pakettiautolle mitattiin 117 km/h:n ajonopeus 80 km/h:n alueella Sairaalantien risteyksen kohdalla ja 112 km/h:n nopeus 60 km/h:n rajoitusalueella 56-tien risteyksen kohdalla. Poliisipartio yritti pysäyttää autoa Mustanlahden risteysalueen jälkeen, mutta kuljettaja lähti kiihdyttämään vauhtia ohittaen muita autoja ja ylitti mm. keltaisen sulkuviivan. Tämän jälkeen auton keskinopeudeksi mitattiin 165 km/h, kun rajoitus oli 100 km/h. Auto saatiin pysäyettyä Keuruun puolella 58-tiellä. Puhalluskoe osoitti nollatulosta. Ajon aikana auton etupenkillä nukkui alle kouluikäinen lapsi.
47-vuotias ajo-oikeudeton mies kuljetti henkilöautoa päihtyneenä Katajatiellä Valkeakoskella klo 22.10. Puhalluskokeesta saatiin rattijuopumusepäilyyn yltävät lukemat 0.45 mg/l.
16-vuotiasta poikaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, liikennerikkomuksesta ja ajoneuvorikkomuksesta. Tapahtumat saivat alkunsa Äänekosken Sumiaisraitilta klo 23.11. Poliisipartio ryhtyi käsimerkein pysäyttämään keskustan suunnasta tullutta huomattavaa nopeutta kulkenutta kevytmoottoripyörää, jossa oli myös samanikäinen matkustaja kyydissä. Alueella on 40 km/h:n rajoitus. Kuljettaja hidasti ensin vauhtia, mutta lähti sitten ajamaan karkuun. Poliisipartio lähti autolla perään hälytysäänet ja -valot sekä pysäytysmerkki päälle kytkettyinä. Rajoituksen muututtua 60 km/h:ksi, pakenevan moottoripyörän nopeus oli 90-100 km/h. Ajon aikana kuljettaja mm. oikoi ajolinjoja vastaantulevien kaistaa käyttämällä. Pakeneminen jatkoi 6 km:n matkan, kunnes kuljettaja ajoi metsäautotiellä mutakuoppaan. Moottoripyörässä ei ollut rekisterikilpeä lainkaan, valoteho oli heikko ja takarengas huonokuntoinen. Pojat kuljetettiin kotiosoitteisiinsa.
37-vuotiasta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta Hankasalmella klo 23.38. Lahtelantiellä tavattu mies puhalsi alkometriin 2.09 promillea. Hänet kuljetettiin verikokeisiin.
Klo 00.07 poliisille tuli useita ilmoituksia riitaa haastavasta miehestä Tampereen Koskipuistosta. Paikalta tavattiin 35-vuotias mies, jota epäillään toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä hänen hallustaan löytyi kaksi puukkoa. Mies tuotiin putkaan.
Tampereen Peltolamminkadulta tuli klo 00.17 ilmoitus, jonka mukaan kolme nuorta yrittää murtautua kioskiin. Tapahtumapaikan läheisyydestä otettiin kiinni alaikäinen tyttö ja poika. Kolmas henkilö jäi kateisiin, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Kioskin ikkuna todettiin rikotuksi, omaisuutta ei oltu saatu haltuun. Rikosilmoitus kirjattiin varkauden yrityksestä. Alaikäisen tekemistä rikoksista ja rikkomuksista ilmoitetaan aina huoltajille ja sosiaaliviranomaiselle.
Jyväskylän Nevakadulla sijaitsevasta ravintolasta kirjattiin tutkittavaksi pahoinpitely, joka tapahtui klo 00.24. Ravintolan järjestyksenvalvojana toiminut mies ryhtyi poistamaan asiakkaana ollutta voimakkaasti päihtynyttä 36-vuotiasta naista. Nainen löi tuopilla järjestyksenvalvojaa kasvoihin. Järjestyksenvalvojan hiuksiin jäi lasinsirpaleita ja silmäkulmaan tuli verinaarmuja. Nainen kuljetettiin rikoksesta epäiltynä poliisiasemalle.
Hämeenkyrön Kyröskoskella poliisipartio pysäytti liikennetarkastukseen mopon klo 01.47. Mopo oli liikennekäytöstä poistettu. Lisäksi se todettiin muutoskatsastamattomaksi moottoripyöräksi. Kuljettaja oli ajo-oikeudeton 14-vuotias poika, joka vietiin kotiinsa.
Poliisi hälytettin klo 02.49 Tampereen Tesomalla sijaitsevaan ravintolaan, jossa oli tapahtunut pahoinpitely. 21-vuotias mies oli lyönyt 27-vuotiasta miestä sillä seurauksella, että tämä oli jäänyt lattialle makaamaan. Lyöjä oli hetkisen kuluttua poistunut juosten ravintolasta. Poliisipartio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan epäillyn Tesoman kirkon takaa. Hänet kuljetettiin rikoksesta epäiltynä päihtymyssäilöön. Ensihoitohenkilöstö tuli paikalle selvittämään asianomistajan terveydentilaa. Hän sai mm. vertavuotavia haavoja sekä vamman keskivartaloonsa.
Klo 05.04 pysäytettiin Otavalankadulla Tampereella liikennetarkastukseen henkilöauto, jota kuljetti 39-vuotias mies. Häntä epäillään rattijuopumuksesta ajon jälkeisen tarkkuusalkometrikokeen osoitettua 0.47 mg/l:n tulosta. Mies määrättiin ajokieltoon.
Klo 18-06 välisenä aikana poliisilla oli yhteensä 123 tehtävää Keski-Suomessa ja 216 tehtävää Pirkanmaalla.