Haapaveden keskustan tuntumassa oli tapahtunut aamuyöllä ulosajo, jota poliisi meni selvittämään. Tapahtumapaikalla poliisi sai selville auton kuljettajan ja sen, että ulosajoon oli vahvasti vaikuttanut kuljettajan päihtymystila. Ulkomaalainen -85 syntynyt mies puhalsi alkometriin 1,7 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kun ensimmäistä rattijuoppoa oltiin siirtämässä poliisiautoon ajoi tapahtumapaikan ohi haapavetinen -88 syntynyt mies moottoripyörällä. Moottoripyörä pysäytettiin ja mies puhalsi alkometriin 1,25 promillea. Lisäksi miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja tämä oli hänen 16. kerta vuoden sisällä kun hän ajoi kortitta. Myöhemmin tarkkuusalkometri osoitti, että kortitta ajon lisäksi miestä epäillään rattijuopumuksesta.
Ei kahta ilman kolmatta. Poliisi oli vielä suorittamassa paikkatutkintaa liittyen ulosajoon, kun paikan ohi oli ajamassa henkilöauto. Henkilöauto pysäytettiin ja ulkopaikkakuntalainen -91 syntynyt mies puhallutettiin. Tällä kertaa alkometri pysähtyi lukemiin 1,18 promillea. Tässäkin tapauksessa kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta.
Kaiken kaikkiaan poliisilta kului aikaa noin viisi minuuttia ensimmäisen rattijuopon kiinniotosta siihen, että kolmas rattijuoppo nousi poliisiauton kyytiin.
Ylikonstaapeli Jussi Jyrkkä