Kolumni: Aika entinen ei enää palaa

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen kolumni

Vuodenvaihde oli ajokortin historiassa suuri muutos, sillä poliisilla pitkän taipaleen kulkeneiden ajokorttien ja muiden ajo-oikeuteen liittyvien lupien myöntäminen siirtyi Trafin toiminnaksi.

Näin vuoden alussa kuitenkin käännän katseeni vielä menneisyyteen ja aikaan, jolloin ne myönnettiin poliisin toimesta. Olen siinä onnellisessa tilanteessa, että olen saanut seurata ajokortin muutoksia jo sinikantisesta ajokortista alkaen. Ympyrä on sulkeutunut; viidestä voimassaolovuodesta lähdettiin ja osittain siihen myös vuonna 2013 päädyttiin takaisin. Ajokorttimaailma on ollut antoisa, mutta myös haasteellinen. Se on aihe, josta riittää puhuttavaa moneksi päiväksi, monine lakikoukeroineen ja muutoksineen.

Vuonna 1922 tuli asetus automobiililiikenteestä, joka sisälsi määräyksen kuljettajatutkinnosta. Siinä jopa määriteltiin kuljettajan osalta, että hänen tulee nauttia kansalaisluottamusta ja hänet tunnetaan raittiiksi elämässään, hän omaa hyvän näkö- ja kuuloaistin eikä sairasta sellaista tautia tai vikaa, joka tekee hänet sopimattomaksi kuljettajan toimeen. Onpa tuttua tekstiä. Jo silloin huomioitiin ihan samoja terveysvaatimuksia kuin nykyisinkin. Tietysti kaikki tiukkenee ajan saatossa, mutta ajatus pysyy samana.

Tuolloin ajokortit olivat kirjamallisia, joko ruskeita pahvikantisia ja myöhemmin sinisiä muovikannellisia pieniä vihkosia aina 1.7.1972 saakka. Noihin vihkosiin kirjoitettiin ajokortin haltijan nimi, ammatti, osoite ja viiden vuoden voimassaoloaika myöntämispäivästä. Ne olivat myös jaoteltu yksityis- ja ammattiliikenteeseen; jälkimmäinen tarvittiin, jos kuljetti henkilö-, kuorma- tai linja-autoa ammattiliikenteessä. Tuossa ajokortissa oli omat aukeamansa rangaistuksia ja poliisiviranomaisen merkintöjä varten. Sinne kirjattiin niin sakot kuin ajo-oikeuden peruutukset. Siihen aikaan rattijuopumuksen johdosta ajokorttia varten piti aina suorittaa uusi kuljettajatutkinto. Tämä jatkui aina vuoteen 1982, jolloin pykälän sisältöä vähitellen lievennettiin.

Jo tuolloin ajokortit peruutettiin kahdesta juopumuspidätyksestä vakio tekstillä; ei elintapojensa takia voida pitää sopivana toimimaan ajoneuvon kuljettajana toistaiseksi. Vastaavasti liikennerikkomuksista tekstillä; on osoittanut, ettei häneltä puutuu halu tai kyky noudattaa liikenteestä annettuja määräyksiä. Siis vanhalla perinteellä mennään edelleen.

Itse ihmettelin tuolloin, miten ihmiset voivat olla noin välinpitämättömiä laista ja ajavat alkoholin vaikutuksen alaisena. Aika on kasvattanut, en enää ihmettele asiaa näiden vuosien jälkeen. Silloinen kollegani totesi, "sääli on sairautta, jokainen rakentaa oman polkunsa ja me rakennamme omamme, muuten emme jaksa". Pitää todeta, että se oli sanottu naulankantaan vanhalla kokemuksella.

Ensimmäiset keskitetysti alkupainetut punaiset pahvikortit tulivat voimaan 1.7.1972. Tuossa vaiheessa meille saapui asiakkaan tiedoilla ja ajokorttiluokalla varustettu kortti. Virkailijan toimesta korttiin lisättiin myöntämispäivä ja viimeinen voimassaolopäivä, joka oli vielä silloinkin viisi vuotta. Viranomaiselle jäi kortistokappale, jossa oli samat tiedot kuin ajokortissa. Myönnöstä lähetettiin tieto silloiseen Autorekisterikeskukseen, joka tallensi tiedot keskitetysti. Ajokorttiluokat eroteltiin kirjaimilla. Luokkia oli aluksi vain muutama, mutta 1.1.2000 kirjainyhdistelmiä oli jo 86 kappaletta.

Vuoden 1973 alusta alkaen myönnetyt punaiset pahvikortit porskuttavat edelleen, mutta lainsäädäntö muuttui ja ne myönnettiin 70 ikävuoteen asti. Kyllä sitä hiukan silloin päätäni pyörittelin, miten tämä voi olla mahdollista? Miten seuraamme henkilön terveyttä? Myös monia muita ajatuksia nousi silloin mieleen. Samassa yhteydessä alkoi uusien kuljettajien tarkempi seuranta ja kasikympin valkoiset lätkät mustine numeroineen tulivat autojen takaikkunoihin. Ne oli kyllä haasteellista saada siellä pysymään. Lätkä poistui käytöstä 1.10.1989, jolloin siirryttiin kaksivaiheiseen ajokorttiin. Silloin myönsimme ensimmäiset kahden vuoden ajokortit, aina tämän vuoden alkuun saakka. Uusien kuljettajien liikenneseuranta on ollut vuodesta 1973 alkaen tiukempaa ja se jatkuu edelleen.

Pahvikorttiaikaan korttia haettiin poliisilta kuljettajatutkintotodistuksella liitteineen. Nuorilla on aina kiire päästä tien päälle, niin silloinkin. Kainoja nuoria saapui, "Voi mun mummo on 'sairastunut', voisinko saada kortin nyt mukaani? Mun pitää lähteä häntä katsomaan". Tai vielä ikävämpää oli, että "hautajaisten" määrä nousi nopeasti perjantaisin. Voi sitä ilmettä, kun kortti saatiin valmiiksi ja nuori lähti onnellisena asiakkaana ajelemaan.

Mieleeni on jäänyt yhden hakemuksen katoaminen kuin tuhka tuuleen. Mikään ei katoa, on vain väärässä paikassa. Tässä tapauksessa jouduimme pyytämään asiakkaalta jäljennökset papereista. Soittaessaan minulle kaveri tuumasi, että hän tulee 10 vuoden ajan kysymään, kuinka monet paperit olen hukannut. Ja hän soitti varta vasten joka vuosi. Alkuperäiset paperitkin löytyivät ihan oikeasta kaapista, mutta hyllyn väärältä puolelta, pienestä raosta hyllykön alla. Siis mikään ei ollut hukkunut.

Oli se aikaa, kun henkilö tien päällä, oli jättänyt ajokortin kotiin. Silloin poliisi huuteli radiolla ensin päivystäjälle kyselyn, joka välitti sen ajokorttikortistoon ja vastaus kulki samaa reittiä takaisin. Joskus tieto löytyi kerralla ja joskus samaa asiaa huudeltiin useampaan kertaan. Olihan tieto joskus siinä välillä joiltain osin muuttunutkin, kuten lasten leikissä rikkinäinen puhelin. Mutta hyvin pärjättiin ja harvoin kukaan jäi ilman vastausta. Tämä oli siis aikana ennen kännyköitä.

Ensimmäiset muoviset ajokortit saimme 1990 luvulla, ensin isoa mallia ja siitä sitten siirryttiin vähitellen nykyiseen kokoon. Niitäkin on ollut käytössä jo useita versioita.

Ajokorttimuutoksista on suurena jäänyt mieleen ns. pikku-E-tapahtuma. Ajokorttiasetusta oli muutettu vuoden 1996 alusta ja B-ajokorttiluokan peräkärryn veto-oikeudet olivat muuttuneet. 1.7.1996 alkoi sitten tuo paljon puhuttanut pikku-E-rumba. Maksamalla uuden kortin hinnan, kuljettaja sai pitää tämän vanhan oikeuden. Tämä siksi, että laki olisi vienyt toisilta jo aiemmin saavutetun oikeuden. Kyllä niitä sitten haettiin. Aulassamme oli heti aamusta käärmeen tavoin muodostettu jono. Koska tapaturmariski olisi muuten ollut liian suuri, oli otettava käyttöön vuoronumerot. Ennen ovien avaamista niitä meni 282 kappaletta. Siitä se päivä alkoikin. Parhaana päivänä jonossa oli yli 500 henkilöä.

Paljon mahtuu noihin vuosiin hauskoja ja haasteellisia hetkiä, yhtäkään niistä en vaihtaisi pois. Muutos vaatii aina luopumista jostain tutusta. Se on tehty ja nyt kohti uusia haasteita. Jatkossa poliisin tehtävänä on ajo-oikeuksien valvonta.

Hannele Juusela
tarkastaja