Kortiton alaikäinen kuljettaja suistui mopoautolla ojaan Hämeenlinnassa

Julkaisuajankohta 29.6.2023 8.16
Uutinen

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana lähes 200 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi erinäisistä syistä 14 henkilöä. Perinteiset liikennetehtävät ja häiriökäyttäytymiset työllistivät poliisia pitkin päivää.

PÄIJÄT-HÄME

Kello 14.00 aikaan pysäytti partio Artjärvellä Kirkkotiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut yli 60-vuotias mies, puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin verikokeeseen asian varmistamiseksi.

Kello 19.30 aikaan pysäytti partio Lahdessa Mannerheiminkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneella 21-vuotiaalla miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 28 kertaa.

Kello 20.00 aikaan sai partio ilmoituksen epäillystä rattijuoposta Heinolassa. Auto tavattiin tyhjänä Heinolan kirkonkylältä omistajan kotisoitteesta. Partio meni tavoittelemaan auton kuljettajaa asunnosta ja oven tuli avaamaan autoa kuljettaneen henkilön tuntomerkkeihin sopiva mies. Mies puhallutettiin ja hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies kiisti ajon, mutta todistaja kertoi tunnistavansa varmuudella autoa kuljettaneen henkilön. Mies kuljetettiin verikokeisiin rattijuopumus epäilyn varmistamiseksi.

KANTA-HÄME

Kello 20.30 aikaan partio sai ilmoituksen mopoauton ulosajosta Hämeenlinnan Rautamonojantiellä. Partion tullessa paikalle selvisi, että autoa kuljettanut 15-vuotias poika, oli menettänyt mopoauton hallinnan vasemmalla kaartuvassa mutkassa ja suistunut ulos tieltä katolleen. Kuljettajana toimineella pojalla ei ollut ajo-oikeutta ja hänen vanhempiaan puhutettaessa selvisi, että poika oli ottanut mopoauton luvatta käyttöönsä. Mopoauton kyydissä oli ollut toinen poika. Kumpikaan pojista ei loukkaantunut ulosajossa. 
 

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta