Kotihälytykset, tappelut ja liikenne työllistivät poliisia Hämeessä

21.11.2021 10.40
Uutinen

Hämeen kentällä työskentelevillä poliiseilla oli vuorokauden aikana 340 tehtävää. Pikkujoulujen alkaminen näkyi keskustojen tehtävä määrissä. Ravintoloissa ja ravintoloiden ulkopuolella tapahtui useita häiriöitä, joihin poliisi joutui puuttumaan

Päijät-Häme

Lauantai aamuna kello 7.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Orimattilaan omakotitaloon, jossa alle 30-vuotias mies oli tunkeutunut entisen tyttöystävänsä kotiin ja rikkonut siellä paikkoja. Tekijä kerkesi poistua ennen poliisin paikalle tuloa, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Miestä epäillään törkeästä kotirauhan rikkomisesta sekä vahingonteosta.

Kello 14.30 jäi Lahdessa kauppakadulla näpistyksestä kiinni 50-vuotias mies, joka oli ottanut hyllystä alkoholijuomia ja poistunut kassojen ohi maksamatta niitä. Mies on jäänyt vuoden sisällä kiinni näpistyksistä 7 kertaa.

Kello 20.00 jäi Lahdessa kauppakadulla näpistyksestä kiinni 60-vuotias mies, joka oli ottanut hyllystä alkoholijuomia sekä patongin ja poistunut kassojen ohi maksamatta niitä. Mies on jäänyt vuoden sisällä kiinni näpistyksistä 21 kertaa.

Kello 22.45 aikaan pysäytti partio Lahdessa Okeroistentiellä henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut noin 40-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan.

Hiukan puolenyön jälkeen tuli kahdelle noin 30-vuotiaalle naiselle riitaa Lahden keskustassa sijaitsevassa ravintolassa. Toinen naisista oli heittänyt juomat toisen naamalle ja tästä oli alkanut käsirysy, jonka järjestyksenvalvoja nopeasti lopetti. Selkeää syytä tapahtumalle ei saatu selville alustavassa puhuttelussa.

Kello 1.00 aikaan pysäytti partio Uudenmaankadulla Lahdessa auton, jonka kuljettajana toiminut noin 20-vuotias mies puhalsi nollat. Miehen käytös oli sekavaa ja hänelle suoritettiin huumausainepikatesti, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa.

Noin kello 1.00 aikaan sai partio tehtävän Hollolaan Soramäkeen, missä ilmoittajan täysi-ikäinen poika riehuu ja rikkoo paikkoja. Partion tullessa paikalle oli reilu 30-vuotias poika kerennyt poistua paikalta. Pojan äiti kertoi päihtyneen poikansa riehuneen asunnossa ja rikkoneen lähtiessään asunnon terassinoven ikkunan.

 

Kanta-Häme

Kello 7.30 aikaan Hämeenlinnassa Idänpäässä, tuli seurueelle riitaa asunnossa. Ilmoituksen mukaan noin 30-vuotias nainen oli alkanut riehumaan asunnossa ja yrittänyt käydä useaan otteeseen reilu 20-vuotiaan miehen päälle. Nainen oli myös lyönyt miestä tuolilla ylävartaloon. Naisen yli 40-vuotias mies ystävä oli pyrkinyt estämään tekoa tarttumalla naista hiuksista ja painamalla tämän lattiaa vasten. Osallisille ei tullut lääkärinhoitoa vaativia vammoja tapahtumasta. Tuoli kärsi isoimmat vahingot tuoksinan seurauksena. Alkoholilla oli suuri osuus tapahtumiin.

Kello 13.00 aikaan Hämeenlinnassa Hattelmalnatiellä syyllistyi kaksi keski-ikäistä miestä yhteistuumin näpistykseen. Miehet Laittoivat reppuun kaksi 6-packia alkoholijuomaa ja poistuivat kaupasta maksamatta. Kummallakaan miehellä ei näpistys ollut ensimmäinen uran aikana.

Noin kello 15.30 sai partio tehtäväksi mennä selvittelemään Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevaan kauppakeskukseen kolmen alaikäisen välistä tappelua. Paikalla selvisi osallisten ketomana, että tappelu oli alkanut yhden osallisen sosiaalisessa mediassa olleen kirjoituksen vuoksi. Tilanne saatiin ratkeamaan nopeasti ulkopuolisen aikuisen ja vartijoiden väliintulon ansiosta. Lastensuojelu jatkaa asian selvittelyä nuorten kanssa.

Kello 19.30 Forssassa, tuli keski-ikäiselle pariskunnalle suusanallista riitaa asunnossa, joka muuttui käsirysyksi. Aviomies oli tarttunut riidan päätteeksi naista hiuksista kiinni ja puristanut käsistä, sillä seurauksella että naiselle tuli mustelmia käsiinsä. Mies oli kerennyt poistua paikalta ennen poliisin tuloa.

Hiukan ennen kello 20.00 suistui Kuumolantiellä, Janakkalassa auto ojaan. Partion tullessa paikalle, oli auton kuljettaja poistunut autosta, mutta sivulliset pystyivät osoittamaan hänet poliisille. Noin 40-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin 2.10 promillea ja hänet kuljetettiin verikokeeseen sairaalaan.

Noin kello 21.00 tuli Forssassa Rautatienkadulla sijaitsevassa asunnossa riitaa asunnon haltijan, noin 40-vuotiaan naisen ja häntä 10-vuotta nuoremman miehen välillä. Nainen oli purrut miestä riidan seurauksena korvaan sekä selkään ja mies oli töninyt naista kauemmaksi itsestään. Vammat eivät vaatineet hoitoa. Alkoholilla oli osuutta asiaan.

Kello 00.50 aikoihin yritti partio pysäyttää Riihimäellä Kirjauksentiellä autoa tarkastusta varten. Auto ei totellut poliisin pysäytysvaloa, vaan jatkoi matkaansa ylinopeutta käyttäen Lasitehtaantielle. Kovimmillaan ylinopeutta oli taajamassa noin 60 km/h. Kirjauksentien ja Lasitehtaantien risteyksessä auto ajoi punaisia päin. Auto pysähtyi Salkokadulle, jossa reilu 30-vuotiaalle miehelle suoritettiin puhalluskoe, jonka tulos oli 0.48 mg/l.

Noin kello 2.00 aikaan kiinnitti partio huomiota kahteen autoon Forssassa valtatie 10.lla. Autot ajoivat selkeästi kilpaa ja partion oli vaikeuksia pysyä niiden perässä. Autojen nopeuksiksi saatiin mitattua 127 km/h. Kyseisessä kohdassa nopeusrajoitus 60 km/h Toinen auto saatiin pysäytetyksi ja sen kuljettajana toiminut 20-vuotias mies määrättiin ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Toisen auton kuljettaja saatiin puhelimitse kiinni ja hän tuli Forssan poliisiasemalle selvittämään asiaa. Myös tämä 20-vuotias mies määrättiin ajokieltoon ja häntä epäillään niin ikään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kello 03.00 aikaan tuli keski-ikäiselle pariskunnalle riitaa Baarista poistumisen jälkeen Hausjärvellä Vanhalla Kylätiellä. Partion tullessa paikalle, makasi mies naisen päällä keskellä tiellä ja piti tätä kiinni. Miehen mukaan nainen oli alkanut riehumaan ja potkimaan häntä matkalla baarista kotiin ja hän oli joutunut kaatamaan naisen maahan. Naisen leukaan oli tullut verta vuotava haava, jonka ensihoito tarkasti. Pariskunta laitettiin erisuuntiin ja heitä molempia epäillään pahoinpitelystä.

Kello 4.00 aikaan Riihimäellä Hämeenkadulla sijaitsevassa ravintolassa, repi asiakas seinältä taulun ja irrotti valaisimesta kuvun. Noin 20-vuotias mies oli repinyt ravintolan seinälle kiinnitetyn taulun ruuveineen irti ja häntä poistettaessa oli hän yrittänyt irrottaa toista taulua seinältä ja väänsi valaisimen kuvun irti. Miestä epäillään lievästä vahingonteosta ja ravintola tulee vaatimaan korvauksia vahingoista.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta
Hämeen poliisilaitos
liikenne
liikennejuopumus
liikennerikokset
pahoinpitely
ylinopeus